Jos sota on perseestä, niin sisällissota on kyllä vieläkin perseemmästä. Anneli Kanto kertoo tässä kirjassaan yhdestä suomen häpeäpilkusta, sotaorpojen kohtelusta sisällissodan jälkeen.
Kirja seuraa perhettä johon kuuluvat isä, äiti, poika ja kaksi tytärtä. Isä ja poika taistelevat "väärällä" eli häviävien puolella, punaisten joukoissa. Isä menehtyy ja poika jää vangiksi. Äiti yrittää selvitä kahden tyttärensä kanssa, köyhyys on musertavaa eikä "punikkeja" huolita yhteiskuntaan mukaan - työtä ei ole, tulevaisuus näyttää synkältä.
Hurskastelevasti pienen piirin kesken päätetään auttaa punaisten orpoja, jollaisiksi lasketaan myös vain toisen vanhempansa menettäneitä lapsia. Nämä riistetään kodeistaan ja sijoitetaan valkoisten, hyvin toimeentulevien koteihin pitkin suomea. Monet päätyvät käytännössä orjiksi maatiloille, tai vieläkin pahempaan paikkaan. Sijoitetuilla lapsilla ei ole juurikaan arvoa, muuten kuin käyttöesineinä.
Kirja seuraa kahden sijoitetun lapsen kohtaloa. Toiselle onneksi käy hyvin. Toiselle ei.
Kirja on todella rankka, hyvin kirjoitettu mutta aiheena ja tarinanana erittäin vaikea. Kirjailija Anneli Kanto on tehnyt laajaa tutkimusta aiheesta, ja se näkyy ja tuntuu. Kirjan lopussa hän kertoo aiheesta tutkijana, ja lisäksi löytyy pitkä lista lähdemateriaaleista.
Vahva suositus jos vain kestät lukea tällaista. Viisi orpolasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti