Oi joi ja vieläpä voi että, voiko kirja enää paremmaksi tulla? Ei juurikaan. Miksi Juuri Minä on Westlaken parhaimmistoa ja Dortmunder-sarjan helmiä, niin absurdi ja samalla älykäs hassuttelu, että taisin lukaista kutakuinkin yhdellä rupeamalla koko kirjan.
Dortmunder on huono-onninen, pessimismiin (usein syystäkin) taipuvainen varas. Tällä kertaa homma alkaa ihan mukavasti, jalokiviliikkeen ryöstö sujuu lähes suunnitellusti ja saalistakin kertyy ihan kivasti. Saaliin seassa on kuitenkin jotain, mitä ei olisi pitänyt ottaa mukaan - sormus, jossa on valtavankokoinen rubiini, niin suuri että Dortmunder päättelee sen olevan arvoton jäljitelmä.
No eipä aikaakaan kun Dortmunderin perässä on koko New Yorkin poliisikunta, ja lisäksi poliisien kovistelusta ärtynyt alamaailmakin. Kun ajojahtiin liittyy vielä FBI ja terroristiryhmittymiä ainakin kolmesta eri maasta, käy Dortmunderin elämä varsin kurjaksi.
Westlake kuljettaa tarinaa hilpeästi, mutta lempeästi. Pidän itse eniten tämän tyyppisestä huumorista; kenellekään ei olla oikeasti ilkeitä vaan enemmänkin nauretaan asioille, ei ihmisille. Ja tasapuolisuuden nimissä, kaikki saavat kyllä kyytiä, ketään ei säästellä.
Dortmunderin hahmo on kirjallisuuden aliarvostetuimpia. Kyseessä on oikeasti todellinen mestariteos, kuin uskomattoman vähin siveltimenvedoin maalattu taideteos, joka kuvaa ihmisyyden taakkaa täydellisen osuvasti. Dortmunderin osalta ei voi kuin todeta, että haluaisinpa tarjota tälle kaverille oluen - sillä hän jos kuka sen totisesti ansaitsee, ja tarvitsee.
Täydet viisi jalokiveä. Älä jätä lukematta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti