Cusslerin seikkailuissa mennään eikä meinata; aina on joku koko maapalloa uhkaava ilkimys, ja aina uhan hoitavat NUMAn rämäpäiset, letkeää läpändeerosta heittävät Kurt ja Joe. Koska tottakai, mitäs sitä hyvää kaavaa rikkomaan.
Cusslerin kirjoissa on aina myös jonkinlainen ympäristöteema. Tällä(kin) kertaa teknologiasta varoitteleva - liika on aina liikaa. Ilkeä skitsofreeninen tiedemies (huoh) on keksinyt tavan nyhjäistä energiaa tyhjästä, ja sitä energiaa voikin sitten näköjään ohjata ihan mihin haluaa. Sillä voi esimerkiksi halkaista mantereen kahtia. Morjesta vaan!
Seikkailu on vauhdikasta ja vie Australiasta ympäri eteläistä pallonpuoliskoa, lähelle etelänapamannerta aina vain kylmempiin vesiin. Uskottavuudella ei hyvää seikkailua pilata, vaan rosvot ampuvat sitkeästi ohi, valtaisina laumoina, kun sankareille riittää yksi laukaus ja yksi vitsi. Välillä tulee ihan vanhat lännenelokuvat mieleen, kun yhdellä laukauksella kaatui iso joukko inkkareita.
Meininki on kuitenkin aika hyvä ja kestää pääosin mainiosti. Kirja on ehkä ihan himpun verran pitkä, muttei kuitenkaan laahaile turhia. Henkilöhahmojen taustat käydään läpi vaihteeksi mukavan pikaisesti eikä niihin juututa - tylsintä mitä voi kirjasta löytää on täysin jonninjoutavien pahvipäisten hahmojen taustoittaminen loputtomiin, kun niihin ei kuitenkaan jaksa paneutua lainkaan. Cussler ohittaa taustat lyhyesti ja keskittyy toimintaan, ja tavallaan ihan hyvä niin, se toimii tämän kaltaisessa kirjassa.
Kelpo menoa, ei mitään oikeasti yllättävää tai omaperäistä, mutta hyvin tämän tahdissa junamatka sujuu. Kolme väistettyä luotia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti