Ilmainen vinkki: jos et ole tätä kirjaa vielä lukenut, niin painele suoraan kirjastoon tai kirjakauppaan tai kenen tahansa kirjallisuudenystävän kirjahyllylle, nappaa teos käteesi ja lue.
Valmista? Eikö vaan kannattanutkin?
Mielestäni Hyvien Ihmisten Juhla on ns. "oikeaa kirjallisuutta" parhaimmillaan. Sen tarina on mukava, henkilöt aidosti uskottavia ja kieliasu rikasta, suorastaan kaunista. En itse aina ymmärrä miksi jotkut kirjat nostetaan klassikon asemaan, mutta Steinbeckin Hyvien Ihmisten Juhla kyllä kuuluu jalustalle minä viikonpäivänä hyvänsä.
Kirjassa seurataan pienen kylän ihmisten elämää lyhyen aikaa. Eletään ehkä jotain 1930-lukua, noin suurinpiirtein ainakin. Kylässä on tavallisia, työssäkäyviä ihmisiä ja näiden lisäksi joukko lorvehtijoita. Nämä lorssijat ovat tarinan ytimessä. He ovat pahaa tarkoittamattomia, täysin tarpeettomia ihmisiä, joita on kuitenkin vaikea olla rakastamatta. He ryyppäävät, loikoilevat tyhjänpanttina ja aina välillä saavat idean - joka yleensä poikkeuksetta johtaa huonoihin lopputuloksiin.
Kylässä asuu myös Tohtori, joka on kaikkien suuresti arvostama, kouluja käynyt herrasmies. Tohtori on hieman yksinäinen, ainakin muiden mielestä. Jossain vaiheessa, ilman sen kummempaa logiikkaa, syntyy ajatus järjestää Tohtorille juhlat; josko tuosta vähän piristyisi. Tarkoituksena on myös osoittaa Tohtorille sitä kunnioitusta, jota kaikki tätä kohtaan tuntevat. Mitä parhaimmat, suorastaan jalot tarkoitusperät siis!
Juhlien järjestäminen ei ole kuitenkaan ihan yksinkertainen operaatio. Tarvitaan mm. säkkikaupalla sammakoita, baarin laseihin jääneistä jämistä kerättyä "juomaa" ja monenlaista kekseliästä mutta eri asteisen epätoivoista kommervenkkiä, ennen kuin juhlat pääsevät käyntiin. Lopulta juhlat ovat todellinen menestys; ryypätään, tapellaan, nauretaan, itketään ja yleisesti ottaen vain koetaan tunteita sydämen täydeltä.
Helposti voisi luulla kyseessä olevan perinteisen hassuttelun, tai veijariromaanin - ja jollain tavalla niin onkin. Steinbeckin tyyli kirjoittaa kuitenkin muuttaa tämän asetelman. Ensinnäkin, kieli on tavattoman rikasta, todella nautinnollista luettavaa. Toiseksi, ja tämä ainakin itselleni on jotenkin suurin nautinnon lähde, kaikkia hahmoja - kaikkein ärsyttävimpiä ja tarpeettomimpia lurjuksia myöden - kohdellaan vain ja ainoastaan rakkaudella, lämmöllä ja lempeydellä. Kaikkia ymmärretään, kaikkien osuus tapahtumiin kerrotaan yhtä tärkeänä, yhtä merkityksellisenä, olipa kyseinen henkilö miten laitapuolen kulkija hyvänsä.
Ja se, ihmiset, on harvinaista ja hienoa, se.
Kuusi tähteä ja kippis!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti