Uusi Atlantis on mitä perinteisintä seikkailujännitystä. Tällä kertaa ollaan syvällä merenpinnan alapuolella, meren pohjaan rakennetussa tutkimuskeskuksessa jossa uumoillaan löydetyn Atlantiksen kadonneen sivilisaation. Totuus ei kuitenkaan ole ihan näin yksiselitteinen, se käy aika nopeasti ilmi. Tutkimuskeskuksessa hyörii nimittäin tiedemiesten lisäksi sotilaita ja sabotööri.
Meren pohjassa sijaitsevan tutkimuskeskuksen mahdollistamaa klaustrofobista fiilistä ei ehkä hyödynnetä ihan niin paljon kuin voisi, mutta muuten kyseessä on kelpo kesäjännäri. Käänteitä riittää, ja vaikkeivät ne kovin yllättäviä tai omaperäisiä aina olekaan, on Child ihan oiva juonenkuljettaja. Kirja on helppo lukea, ja sen verran paksu että silllä on myös hyvä mäiskiä kärpäsiä - pöydänjalan alle se on ehkä liian tuhti, paitsi tietenkin jos pöytä keikkuu tosi pahasti.
Kuvaavaa lienee, että vaikka periaatteessa pidin kirjasta ja vaikka sen lukemisesta on tätä kirjoittaessa vain pari päivää, en muista yhdenkään päähenkilön nimeä, ja juonen käänteetkin muistuvat mieleen vain pinnistäen.
No, aina ei tarvitse syödä Michelin-ravintolassa, eikä aina tarvitse lukea vain korkeakulttuuriksi luokiteltuja klassikoita. Tämän parissa vierähti pari iltaa ihan sujuvasti.
Kolme laboratoriotakkia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti