Tätä kirjaa on vaikea luokitella Scifiksi, mutta toisaalta ihan yhtä vaikea mitenkään muutenkaan. Kirja on sanalla sanoen erikoinen.
Tokio ei Välitä Meistä Enää on unenomainen kertomus maailmasta, jossa unohtamisesta on tullut tavoiteltavaa. Ainoa laillinen huume aiheuttaa muistinmenetyksen, hallitusti, paitsi liikaa käytettynä. Kirjan päähenkilö on kyseistä huumetta myyvä kaupparatsu joka lopulta sekaantuu omaan myyntiartikkeliinsa ja... unohtaa.
Kirja kerrotaan sirpaleisesti. Päähenkilön muisti on paitsi menetetty myös sekaisin, kuin ravistelty laatikollinen palapelin paloja. Niitä tarkastellaan sieltä täältä, ja kokonaisuudesta muodostuu kuva joka voi olla oikea - tai aivan yhtä hyvin ei. Tapahtumien kulku, merkitykset, aika ja paikkakin jäävät oikeastaan lukijan vastuulle.
Kirjaa oli ainakin omasta mielestäni erittäin vaikea lukea, varsinkin aluksi. Pikkuhiljaa tyylille - kikkailulle, josta muuten yleensä en pidä ollenkaan - alkaa lämmetä, ja se muodostuu osaksi tarinaa. Outo, sekava ja vaikeasti hahmotettava tyyli on oikeastaan ainoa luonteva tapa kertoa pirstaloituneen muistin tarina.
Tarina itsessään ei oikeastaan hahmotu, jos sellaista kirjassa onkaan. Ehkä kyseessä onkin muoto ennen sisältöä? Oli miten oli, pidin tästä kirjasta, mikä yllätti itseni aika tavalla. Olin täysin valmistautunut inhoamaan koko roskaa, mutta eipä käynyt niin. Kaikkea sitä...
Suosittelen varauksella: tätä kirjaa ei oikein voi lukea "vasurilla", vaan keskittymistä tarvitaan. Ehkä myös vähän lukevalle tässä voi olla melkoisen haastava pala haukattavaksi.
Kahdesta neljään sekavaa muistikuvaa, tilanteen ja lukijan mukaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti