Loputon Sota on näennäisestä helposta scifi-rymistelyn fiiliksestään huolimatta ihan kiinnostava teos. Se kertoo - jossain määrin - William Mandella -nimisestä sotilaasta joka etenee avaruudessa muukalaisia vastaan käydyn sodan aikana arvossa kuin huomaamatta, mitättömästä alokkaasta aina vaan korkeampaan rooliin. Sotaa kydään avaruudessa jossa pitkät välimatkat aiheuttavat aikadilaatiota ja staasissa vietetty aika muutenkin ajan kulumista eri tahtiin, jolloin kotimaailmalla asiat muuttuvat tavoilla, joita avaruudessa seilaavat sotilaat eivät osaa kuvitellakaan.
Loputon Sota on selkeästi sodanvastainen teos. Tai no, selkeästi ja selkeästi. Ironinen, lakoninen sodanvastaisuus on välillä vaarassa hävitä rivien väleihin; tämän kirjan voisi kai lukea huolimattomasti ihan pelkkänä seikkailuna, sotateoksena. Sitä se ei siis kuitenkaan ole. Kaikessa on sotimisen järjettömyyttä kuvaava vire; lähes kaikki, mitä sotilaat sodassa tekevät on lopulta täysin absurdia, järjetöntä. Lopussa järjettömyys paljastuukin, totaalisesti.
Järjetöntä on olettaa automaattisesti vieraan haluavan pahaa.
Kirjan kieli on ihan sujuvaa, tarina kulkee rullaavasti eikä teos ole liian pitkä. Välillä tuntuu hieman siltä, että kirjaa kirjoitettaessa ei ole ollut ihan suunta selvillä, mutta lopuksi kuitenkin aina päästään taas raiteille. Loppu on lähellä olla todella traaginen, mutta onneksi... no enpäs kerrokaan! Lue itse.
Neljä urheaa mutta tarpeetonta hyökkäystä tuntemattoman kimppuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti