Voi morjes. Stephen Kingin Painajainen on tietenkin arvostettu ja tykätty teos, mutta eipä vain kolahtanut itselleni. Mielestäni kirja on ylipitkä, tylsä ja tarpeeton.
Kirja on siis erinomaisen perinteinen vampyyritarina, joskin on huomattavaa, että Painajainen on kirjoitettu vuonna 1975 joten se on ehkä myös osaltaan ollut luomassa kyseistä perinnettä. Vampyyrit nyt vuonna 2018 ovat totaalisen väsähtänyt ja kulahtanut aihe, josta en kyllä usko irtoavan enää yhtään mitään kiinnostavaa.
Luin itse Draculan lapsena, ehkä 12-vuotiaana tai niillä paikkeilla. Muistan kirjan olleen niin pelottava, etten voinut lukea sitä kuin päivänvalossa. Illalla en edes ottanut sitä makuuhuoneeseen mukaan vaan jätin olohuoneeseen yöksi. Taisin nähdä painajaisiakin aika pitkään. Draculan jälkeen on aina tuntunut, että muut vampyyrijutut ovat vain uudelleenlämmittelyä.
Kingin kirjan heikoin puoli on mielestäni sen pituus. Heittämällä puolet liian pitkä - varsinainen tarina on aika simppeli ja suoraviivainen, mutta King on kokenut tärkeäksi kertoa jokaikisen - vain vampyyrin ruoaksi päätyvän - sivuhenkilön taustat ja mielenliikeet, tyhjänpäiväiset pohdinnat ja pseudofilosofiset havainnot maailmanmenosta. Näitä tulee sivutolkulla, ja sitten hups vaan, sinne meni sekin henkilö. Kuvaukset ovat myös sanalla sanoen aika kliseisiä, mitään kovin kiinnostavaa ne eivät tarjoa.
Moni arvostaa Kingin kuvailevaa, maalailevaa tyyliä. Pikkukaupungin menoa kuvaillaan myös kymmeniä sivuja, ja se tulee kyllä selväksi. Tulisi vähemmälläkin. Suomalaisittan myös 1970-luvun Amerikkalainen pikkukaupunki on aika paljon vähemmän kiinnostava kuin King ehkä luulee.
Suosittelen King-faneille, tai jos et ole vielä vampyyriaiheisia kirjoja lukenut niin ehkä johdantona oikeasti hyviin kirjoihin. Dracula!
Kaksi puremanjälkeä kaulassa, ja pliis, pliiiiiis editoikaa niitä tekstejänne, kirjailijat!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti