Joskus kirjat ovat yksinkertaisesti liian pitkiä; tässä tapauksessa on juuri näin. Musta Mies voisi olla noin puolet lyhyempänä aika napakka pläjäys, varsinkin jos tarpeettoman mukafilosofisen jahkailun olisi karsinut kokonaan pois.
Tarina kertoo Variantti Kolmetoista tyyppisestä, muunnellusta henkilöstä. Variantti Kolmetoista on taistelija; tunteeton, tehokas ja jääräpäinen tappelukone. Tietenkin. Koska se on paljon siistimpää kuin esimerkiksi jos joku olisi geenimuokattu fiksummaksi tai sosiaalisemmaksi, tai enemmän kompromisseihin kykeneväksi. Haukotus numero yksi.
Muita muokattuja ihmisiä ovat esimerkiksi tietenkin seksiä varten kehitetyt bonobot, haukotus numero kaksi. Muutenkin kirja on ahdettu aika täyteen kulahtaneita kliseitä.
Jahdataan siis yhtä karkuun päässyttä Variantti Kolmetoista tyypin edustajaa, joka on tehnyt hirmuisia murhia. Jahtaamaan laitetaan toinen samanlainen. Haukotus numero kolme.
Onneksi kirja on sentää jotakuinkin hyvin kirjoitettu, koska ainekset totaaliseen roskaan olisivat hyvin kasassa. Hetkittäin kirja rullaa aika hyvin, tarina kulkee ja toimintaa on kohtuullisesti. Loppua kohden tosin ajaudutaan tympeään kostofantasiaan, haukotus numero neljä; se on täysin tarpeeton eikä tuo tarinaan mitään lisää. Myös tarinan käännekohta, jossa siis paljastetaan juonet juonten takana, on todella, todella puuduttava - juonenkäänteet ovat nobelin arvoisen sotkuiset ja monimutkaiset, eivätkä käy kolmea postinumeroaluetta lähempänä mitään uskottavaa. Tai kiinnostavaakaan, oikeastaan.
Perusjuttua, vähän liian pitkä ja varsinkin loppua kohden aika yhdentekevä rykäys. Kaksi luotia varpaaseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti