Ja taas ollaan klassikon äärellä. Tämä johtuu muuten siitä, että tyhjennän kirjahyllyäni - olen vuosien (vuosikymmenten) aikana haalinut satamäärin kirjoja, joita jossain vaiheessa huomasin lukevani harvoin uudestaan. Niiden omistaminen alkoi ensin tuntua pöljältä, ja sitten jopa himpun ahdistaa, joten päätin lukea kaikki läpi uudestaan ja lahjoittaa sitten kirjaston kierrätyshyllyn kautta - ehkä joku muu ei ole vielä näitä lukenut ja saa kirjoista jotain iloa. Aloitin helpommasta päästä, kaikenlaisesta hömppäkirjallisuudesta, ja nyt alkaa hyllyssä olla enää rakkaimpia teoksiani. En ollut aluksi varma, pystynkö luopumaan näistä, mutta kyllä nyt näyttää siltä että pystyn - varsinkin, kun meillä on aivan mielettömän hieno kirjastolaitos, josta nämä kaikki löytyvät milloin tahansa!
No niin, asiaan. Ray Bradbury osaa kirjoittaa hienosti. Olen tainnut aiemminkin todeta sen, että Bradburyn kirjoissa on kyse paljon enemmästäkin kuin tarinasta - ne ovat "oikeaa" kirjallisuutta. Suokaa anteeksi hetkinen kun potkin itseäni nilkkaan moisen termin käyttämisestä; tarkoitan, että on olemassa ns. kevyttä kirjallisuutta jossa tarina itsessään on pääosassa; sitten on kirjallisuutta jossa on tarinan lisäksi muuta pohdittavaa; ja sitten vielä kirjallisuutta, jossa kieli ja kerronta ovat vielä yhtenä kerroksena muiden päällä.
Fahrenheit 451 on mielestäni kaikkia näitä. Sen tarina on varmaan pääpiirteissään tuttu kaikille: dystooppinen tulevaisuus jossa palomiehet polttavat kirjoja tulipalojen sammuttamisen sijaan. Yksi palomies joka kuitenkin luisuu kirjojen pariin ja joutuu näin jahdatuksi, jahtaajan roolin sijaan.
Tarinassa on kuitenkin paljon muutakin. Siinä on kyse arvoista, arvovalinnoista, itsetutkiskelusta ja siitä, mitä seurauksia teoillamme ja valinnoillamme on, niin pienillä kuin suurillakin. Kirja on kirjoitettu erittäin kauniisti, vaikka paikoin ehkä sortuukin vähän tarpeettomaan kikkailuun. Se onnistuu kuitenkin pysymään kasassa ja viemään lukijan aika syvälle pohdiskeluihin. Kun kirjan saa luettua huomaa, ettei kirjojen polttaminen oikeastaan ollutkaan kovin merkittävässä roolissa tässä tarinassa, vaan ainoastaan kehyksenä varsinaiselle pohdinnalle.
Hienoa kirjallisuutta; vaikka tämä luokitellaankin tieteiskirjallisuudeksi, suosittelen silti muillekin. Neljä koiraa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti