Jotkut Dickin kirjat ovat niin mielipuolisia, etten kerta kaikkiaa pysy kärryillä. Niin kävi tämän kirjan kanssa. Käsittääkseni kirjassa käsitellään mielipuolisuutta, jotenkin sitä kautta että jos kaikki ovat mielevikaisia, niin kuka sitten onkaan normaaliuden mittapuu. Tai jotain.
Kirja poukkoilee ja singahtelee sinne sun tänne, enkä oikeastaan ymmärtänyt juonesta yhtään mitään. Ehkä tykkäsin, ehkä en. Kaksi hullua jonossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti