Risto Isomäki on tässä kirjassaan melko lailla Ilkka Remeksen jalanjäljillä, niin paljon jopa etten ehkä olisi arvannut kumman kirjasta oli kyse, ellei kannessa olisi sitä lukenut. Tämä on sekä hyvä että huono asia: Remes kirjoittaa - samoin kuin Isomäki - erittäin sujuvaa, nykyaikaista ja menevää jännitystä, mutta kummallakaan ei omaperäisyys ole mitenkään erityisen mainittavassa roolissa.
Tällä kertaa terroristit ovat kaapanneet kolmekymmentä tonnia ydinjätettä. Aiheutettuaan erittäin rankan säteilymyrkytyksen linnan juhlissa - toista tuhatta kuollutta - he uhkaavat räjäyttää likaisia pommeja ympäriinsä. Alkaa kiivas ajojahti jossa osallisina on tietenkin yksinäinen susi sankarin roolissa, ja viehättävä mutta älykäs naispoliisi (äähh, lopettakaa jo). Kaikki ei kuitenkaan ole sitä miltä näyttää, ja lopulta paljastuva juoni on vielä moninverroin kammottavampi kuin alunperin pelättiin.
Isomäki on kirjoittanut melko ekologis-painotteisia jännäreitä, ja tälläkin kertaa tietty paasaavuus on vahvasti läsnä. Loppusanoissa myös painotetaan kirjan kuvitteellisen tarinan tiettyjä todellisia mahdollisuuksia, jotka ovat erittäin, erittäin pelottavia - ja helppo sivuuttaa olankohautuksella. Mistäköhän sekin johtuu? Joku kertoo minulle juuri kuinka vaarallisia omassa kotimaassani esiintyvät tietyt asiat ovat, mutta eipä voi kovin paljon vähempää kiinnostaa. Ollaan me ihmiset erikoista sakkia.
Kirjassa on mielestäni yksi poikkeuksellisen raadollinen kohta; yleensä päähenkilöistä kaunis mutta älykäs nainen joutuu melko pahoihin tilanteisiin mutta onneksi selviää pintanaarmuilla tai enintään jollain luunmurtumilla, mutta ei tällä kertaa. Tällä kertaa käy aika kurjasti. Tällaista tilannetta ei varmaankaan olisi voinut moni muu kirjoittaa - mutta sekin lopulta käännetään vain koston työkaluksi. Jee! Terroristia kumoon ja menoksi.
Kirjassa on aika mielenkiintoinen kuvaus siitä, minkälainen sotku syntyy kun linnanjuhlissa menehtyy samalla kertaa koko ylin valtiojohto ja useita poliisin ja muiden laitosten johtohenkilöitä. Kuka ottaa vastuun; kuka järjestää, organisoi ja johtaa asioita, kun komentoketju on romahtanut? Tätä olisi mielestäni voinut käsitellä enemmänkin - toisaalta, Remes on sitä jo pyöritellyt omissa kirjoissaan. Onkohan Remes ja Isomäki oikeasti sama henkilö? Tai ehkä sama robotti. Hmmm....
Sujuvaa, vauhdikasta ja perhanan epäuskottavaa ramboilua. Kolme ydinvoimalaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti