Huh. Harvoin tulee vastaan kirjoja, jotka oikeasti liikuttavat isoa miestä näin kovasti. Tuomas Kyrön kirja Liitto on aivan huikean hieno kirja. Sekä tarina että kieli ovat loistavia ja kietoutuvat hienosti yhteen. Eri kertojien käyttämä kieli ja sanavarasto kertoo omaa tarinaansa näiden mielenlaadusta ja luonteesta täysin saumattomasti, kuin henkilöiden itsensä kirjoittamina. Tarina on koskettava, alusta loppuun traaginen ja täynnä toinen toistaan raastavia kohtaloita. Ja sittenkin... jotenkin lohdullinen, joissain kohdin ainakin.
Kirja kertoo varsinaisesti kahden ihmisen yhteisen elämän. Urho ja Lyydia. Nuoruudesta vanhuuteen. Yhdessä ja erikseen. Urho on pohjimmiltaan kunnollinen mutta perustavanlaatuisesti suomalainen mies. Ei puhu kun ei oikein osaa sanoa mitään älykästä. Ei ymmärrä maailman menoa oman kokemuspiirinsä ulkopuolelta, mutta yrittää silti jotain, ehkä parhaansa, ehkä vähemmän tai enemmän. Kohtalo jyrää alleen, elämä menee menojaan, eikä Urho oikein koskaan ehdi mukaan kun ei ole järin nopea päästään.
Lyydia kai rakastaa Urhoa, ainakin yrittää kovasti, vaikkei Urho mikään helppo kumppani olekaan. Sota, köyhyys ja menetykset jyräävät Lyydiankin. Lopulta kummallakaan ei oikein ole kuin toisensa, eikä sekään ole juuri mitään.
Kirjassa on tarinaa, aikalaiskuvausta, filosofista pohdintaa, ideologien tutkiskelua, valintoja ja niiden seurauksia... oikeastaan ihan kaikkea. En voi kylliksi suositella tätä kirjaa, pitäisi olla oikeasti aikamoinen idiootti jos tämän jättäisi lukematta.
Täydet viisi... ihan mitä vaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti