maanantai 21. elokuuta 2017

Vernor Vinge: Linnunradan Ääret

Nyt mennään taas kovaa ja korkealta. Vernor Vingen kirja Linnunradan Ääret on niin mahtipontiset mittakaavat että jos olisi tukkaa päässä, se nousisi varmasti pystyyn.

Linnunradan Ääret kertoo tarinaa eri mittakaavoissa, paikallisesti ja avaruuden laajuisesti, sekä yksittäisten ihmisten (eläinten) ja kokonaisten lajien välillä surffaillen. Koko hommassa on niin paljon valtavuutta ja pieniä yksityiskohtia, että on käsittämätöntä miten paketti edes pysyy kasassa. Pysyy se.

Ihan helppoa luettavaa tämä kirja ei kyllä ole. Kirjassa ollaan paljon "Piikkien", eräänlaisten laumasieluisten koiraeläinten parissa. Eläimet ovat yksilöitä mutta myös laumoina kokonaisuuksia, ja vähän väliä on vaikea ymmärtää kummasta on kyse; ketä nyt seurataan, ja kuka tekee tai ajattelee mitäkin. Tämä on toki tarkoituskin; ei noin erilaisia olioita voikaan olla helppo ymmärtää. Pikkuhiljaa erilaisten lauma-yksilöiden luonteenpiirteet alkavat käydä tutuiksi ja niiden toiminnasta tulee ymmärrettävämpää, jolloin lukeminen helpottuu.

Se, että Piikkien sielunelämää on vaikea ymmärtää kantaa hyvin kirjan yhtä teemaa jossa koiraotuksien sekaan heitetään kaksi ihmislasta. Näidenkin on tietenkin vaikea ymmärtää missä mennään - paitsi nuoremmalle lapselle uuden omaksuminen on helpompaa, niin kuin varmasti olisi oikeastikin.

Piikkien maailman yksittäisten tragedioiden ulkopuolella taas koko maailmankaikkeus on liemessä. Jopas sattuikin. Jonkinlainen tietoisuus, kenties hyvin pitkälle kehittynyt tekoälyn kaltainen virus, hyökkää toisten tekoälyjen ja siinä sivussa ihmisten - ja muiden lajien - kimppuun valtavalla voimalla. Sen mittakaava on kolossaalinen - tähtijärjestelmiä jyrätään kuin sammakkoja rekan pyörien alle, plits pläts vaan vauhdin hidastumatta. Ja mokoma pitäisi pysäyttää.

Ratkaisu piilee Piikkien maailmassa. Iso osa kirjaa on eräänlaista kilpajuoksua, toisaalta päästä ajoissa Piikkien maailmaan ja toisaalta Piikkien maailmassa pysyä elossa ja selviytyä voittajana sisäisten kähinöiden pyörteissä.

Kirja on melko pitkä mutta kantaa hyvin. Itselleni ehkä lähinnä avaruudessa tapahtunut pitkähkö takaa-ajo oli hieman tylsä vaihe; tappajahain selkäevä näkyi jo, kaikki tietävät mitä seuraavaksi tapahtuu mutta evää vain näytetään... mennäänkö jo asiaan! Loppuratkaisu oli myös ikävän lapsellinen; siitä enemmän kertomatta täytyy vain esittää kysymys: jos se kerran oli noin helppoa, olisiko voinut varautua vähän paremmin kuin yhdellä ainoalla vastalääkepillerillä? Hmmm....

Loistava kirja kaikenkaikkiaan. Pulssi tasaantui vasta monta päivää lukemisen jälkeen, ja Piikkien maailman kuvaus oli niin loistavaa että sen melkein voisi kuvitella olevan luonto-ohjelman aiheena ihan pian.

Neljä yksilöä jotka kuitenkin ovat yksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti