C.S. Forester: Hornblower Turkin Vesillä

Kirjan aluksi Hornblower on kuivalla maalla, odottaen kärsimättömänä uutta komennusta ja omaa laivaa. Kirjan alussa on pienimuotoinen seikkailu kanavaveneellä, mutta vihdoin päästään oikealle laivalle.

Laiva on Atropos, pieni mutta nopea purjehtija. Hornblowerin ensimmäinen tehtävä on saattaa Lordi Nelsonin tomumaja hautapaikkaansa. Hornblower järjestelee koko seremonian veneilyosuuden. Ihan kommelluksitta ei selvitä, mutta aika hyvin kuitenkin. Hyvä suoritus myös huomataan, Hornblower alkaa päästä seuroihin.

Varsinainen seikkailu alkaa, kun Atropos komennetaan Turkin vesille nostamaan sinne uponneen laivan rahti, tonnitolkulla kulta- ja hopearahoja. Hankaluuksilta ei tietenkään vältytä kun vihollinen pölähtää paikalle, ja taisteluahan siitä seuraa. Ei liene yllätys että Hornblower on voitokas.

Mukavaa seikkailua taas. Välillä toistetaan aikaisempaa mutta minkäs sille voi, samaa showtahan tuo sotiminen aina on.

Kolme kanuunankuulaa ja mielellään suoraan päin.

C.S. Forester: Hornblower ja Hotspur

Hornblower seikkailee taas, nyt oman laivansa komentajakapteenina - ja laiva on tietenkin kirjan nimessä mainittu Hotspur.

Hornblower-kirjat ovat ihanaa eskapismia. Asetelma on aina selvä, on vihollinen ja sitten on oman puolen sankarit, etunenässä tietenkin Hornblower itse. Ei yhtään PIN-koodia, ei latureita, ei veroilmoituksia, ei auton katsastuksia, polkupyörävarkauksia, indeksikorotuksia, sotekriisiä... On vain vanha kunnon sota ja seikkailu.

Hornblowerista tulee nyt isä! Maria on kirjan alussa raskaana ja lapsi syntyy tietenkin Hornblowerin ollessa muilla mailla vierahilla. Hornblower pohdiskelee tässä kirjassa syntyjä syviä, omaa elämäänsä ja osaansa, väliin katkeraankin sävyyn mikä hieman yllättää. Mutta toiminnan hetkellä Hornblower ei epäröi vaan suorittaa, ja hyvin suorittaakin.

Ranskan kanssa solmittu rauha on epävarma, sodan syttymistä uumoillaan. Myös Espanjan osallistumista sotaan arvaillaan. Hornblower ja Hotspur ovat osa Ranskalaista satamaa vahtimaan lähetettyä joukkoa, jonka tehtävä on tiedustella ja samalla häiritä Ranskalaisten täydennyksiä. Kahinaksihan tuo lopulta menee, mutta tiukoistakin paikoista toki selvitään ylivertaisen älykkyyden ja merimiestaidon avulla.

Loistavaa luettavaa just sulle joka haluat vähäksi aikaa johonkin muualle, ja iänikuiset sarjamurhaaja-dekkarit väsyttävät! Neljä tykinlaukausta.

Sylvain Neuvel: Tulevaisuuden Historia - Matkalla Tähtiin 1

Tulevaisuuden Historia - Matkalla Tähtiin 1 on Neuvelin ilmeisesti uuden kirjasarjan avausosa. Seurataan jonkinlaisessa vaihtoehtotodellisuudessa tarinaa, jossa Mia ja äitinsä Sarah ovat 99 sukupolvi pitkässä, vuosisatojen ja -tuhansien ketjussa maahan päätyneiden ilmeisesti avaruusolioiden jatkumossa. Heidän tavoitteenaan on päästä avaruuteen, sama tavoite joka on ollut ketjun kaikilla aiemmillakin polvilla.

Kibsu - äidin ja tyttären muodostama parivaljakko - edistää tavoitettaan päästä avaruuteen aina kulloisenkin maailmantilanteen ja ihmiskunnan kehityksen asteen mukaisesti. Kirjassa vieraillaan aiempien sukupolvien elämissä pisteittäin. Käy ilmi, että Kibsu on varsin kova soturi, tarpeen niin vaatiessa.

Viimeisin, 99 polvi, elää toisen maailmansodan - tai sen vaihtoehtoisen version - aikaan, kun Saksan alulle sysäämä rakettiteknologian kehitys viimein antaa viitteitä mahdollisuudesta lopulta päästä avaruuteen. Kibsun merkitys teknologian kehityksessä on myös ilmeinen.

Kibsun perässä kulkee myös Jäljittäjä, joka samoin sukupolvi toisensa perään on yrittänyt saada Kibsun kiinni ja - oletettavasti - surmata tämän. Mistä Jäljittäjän ja Kibsun välisessä taistelussa on lopulta kyse, siihen ei tässä ensimmäisessä kirjassa saada ihan selkeää vastausta, mutta ehkä myöhemmin, seuraavassa kirjassa.

Kirja on kirjoitettu ehkä hieman raskaasti tyylitellen, pitkälti ikään kuin ihmisten (tai Kibsun) ajatuksina, jonka seuraaminen on välillä työlästä. Mielestäni tämän tyyliseikan olisi voinut tehdä toisinkin. Tarina on kuitenkin aika oivaltava ja mielenkiintoinen, ja omaperäinen.

Heittämällä jatkoon, jos hieman erilainen kirjallisuus kiinnostaa. Neljä sukupolvea.

Rosa Liksom: Hytti Nro 6

Hytti Nro 6 on kirja jossa ei ole sikäli perinteistä tarinaa, että alkua ja loppua ei oikeastaan ole - on vain matka. Kirja on toki sellaiseksi tarkoitettukin, ja mikäpäs siinä, ihan mukavaa kerrontaa.

Kirja kertoo Tytön matkasta junalla halki valtavan Neuvostoliiton ja Siperian. Junassa samaan hyttiin tulee Mies, joka juopottelee ja juttelee. Tyttö ei juttele, ajattelee vain.

Matkalla pysähdytään kaupungeissa ja käydään joskus retkelläkin. Tyttö myös muistelee menneitä. Matka ei oikeastaan tähtää mihinkään, se vain on. Maisemia, ajatuksia, paikkojen ja ihmisten kuvauksia.

Kirja on jonkinlainen matka myös omaan mielenmaisemaan, jos sille päälle sattuu lukiessaan. Pidin kirjasta jonkun verran, vaikka ehkä itse olenkin enemmän "perinteisten" tarinoiden ystävä. Mutta ei tämä huono ole, kielikin on melko kaunista poislukien ehkä hieman tarpeeton alapääjuttujen hokeminen juopottelevan Miehen suulla - vähempikin olisi varmaan tehnyt asian selväksi, mutta menköön tuokin.

Ihan kelpo matkakirja, joskin omaan makuuni ehkä hieman tekemällä tehtyä muka-tunnelmaa. Kolme asemaa.

Maarit Verronen: Kirkkaan Selkeää

Kirkkaan Selkeää on dystopiakertomus. Eletään jossain määrittelemättömässä tulevaisuudessa, jossa maailma on kovempi ja vaikeampi kuin koskaan.

Ihmiset on sirutettu, kuten lemmikit nykyään. Siruttomia jahdataan ja metsästetään. Kertojahahmo on pienentänyt itsensä kirurgisesti, jotta pystyy lentämään kuumailmapallolla - pallolla, jossa ei ole omaa poltinta vaan joka lämpeää vain auringonvalon voimasta.

Kertoja ja tämän kumppanit raapivat elantoaan päivä kerrallaan, milloin mistäkin. Välillä tehdään lentonäytöksiä, uhkarohkeitakin temppuja. Välillä metsästetään siruttomia tai siivotaan rantoja. Tulevaisuutta ei ole, tai ainakaan mitään syytä uskoa tulevan olevan yhtään parempi.

Kirjassa ei ole oikein kokonaista tarinaa, se on enemmänkin tuokiokuva, matka, pätkä ihmisen elämästä jossa ei ole alkua eikä loppua. Tunnelma on melko hyvä, ainakin toisinaan. Välillä ehkä vähän jahkaileva, mutta toisaalta se sopii kirjan luonteeseen.

Pidin tästä, vaikka lukiessani välillä sitä vähän epäilinkin. On mukavaa, että joku uskaltaa kirjoittaa erilailla kuin yleensä. Ja joku vielä julkaiseekin sellaista.

Neljä ilmapalloa.

Christian Rönnbacka: Operaatio Troijalainen

Operaatio Troijalainen on ensimmäinen Antti Hautalehto -sarjan kirjoista. Poliisisetä Antti Hautalehto asustelee Sipoossa ja päätyy töihin Porvoon poliisiin. Porvoossa tapahtuu kaikenlaista, pihatonttujen ammuskelua mutta myös vakavampia rikoksia.

Samaan aikaan poliisi tarkkailee kansainvälistä huumekauppaa, jossa panokset ovat kovia. Suuria määriä huumeita liikkuu suomessa, ja ruumiita tulee. Hautalehto värvätään peitetehtäviin, soluttautumaan huumeliigaan. Seuraa vauhtia ja vaaratilanteita - ja tietysti hurttia huumoria.

Hautalehto on ihan hauska hahmo poliisikirjojen joukossa. Tietynlainen pohjanmaalaisen eräjorman rempseys on vähän ylilyövää, karikatyyri oikeastaan, mutta onpahan ainakin erilaista kuin ainainen ahdistunut alkoholisti. Rönnbackan kirjoissa myös heitetään paskaa läppää jatkuvasti, mikä on välillä lähes rasittavaa - mutta taas, onpahan hieman tavallisesta kerrontatavasta poikkeavaa.

Kirja sinänsä rullaa hyvin, toiminta on vauhdikasta ja pakollinen romanttinen pilkahduskin on saatu mukaan. Ihan kelpo dekkaria, sujuvaa ja pitää hyvin jännityksen ihan loppumetreille asti. Olen itse lueskellut näitä Hautalehto-kirjoja useamman kappaleen ja tietenkin väärässä järjestyksessä, ja mielestäni tämä ensimmäinen on kenties paras, jotenkin raikkain.

Neljä porvoon polliisia.

C. S. Forester: Upseerikokelas Hornblower

Upseerikokelas Hornblower on kirjasarjan toinen osa, joka jatkaa suoraan ensimmäisen osan tapahtumista. Hornblower on etenemässä urallaan, ja tiukat paikat seuraavat toistaan. 

Nyt ollaan alkuun sodassa, jossa tehdään ällistyttäviä urotekoja ympäri maailman, päihitetään vihollisia oveluudella ja taitavuudella. Sitten sota päättyy ja rauhanajan kurjuus iskee nuoriin luutnantteihin, palkat pienenevät eikä kuivalla maalla ole oikein mitään mielekästä tekemistä. Hornblowerin pään sekoittaa vielä nuori nainen, mutta onneksi lopulta päädytään taas sotaan - siis kirjasarjan puolesta onneksi.

Kelpo meininkiä ilman mitään sen kummempaa agendaa. Neljä märssyä.

C. S. Forester: Luutnantti Hornblower

Olipa mukavaa lukea ihan vanhanaikainen seikkailukirja, ja vieläpä merihenkinen sellainen, joka aiheena on erityisen lähellä sydäntäni.

Hornblower on C. S. Foresterin kirjasarjan päähahmo. Tässä sarjan ensimmäisessä kirjassa Hornblower lähtee merille, ilman aiempaa kokemusta. Alku on nihkeää, sota Espanjaa vastaan on raakaa ja merellä eristyksissä pienetkin ongelmat johtavat monenlaisiin haasteisiin.

Kirja on erittäin suoraviivainen seikkailu, jossa seurataan Hornblowerin kasvua nuoreksi luutnantiksi. Hornblower osoittautuu - seikkailukirjalle soveltuvaan tyyliin - huippuälykkääksi ja pidetyksi merimieheksi, joka on selvästi matkalla eteenpäin ja ylöspäin. Kuten saamme sarjan seuraavissa osissa todeta.

Oikein mukavaa eskapismia nykyajasta; ei puhelimia, ei nettiä, ei mitään ylimääräistä, vain kirkasotsaista seikkailua jossa pahikset ovat pahiksia, hyvikset hyviksiä ja yleensäkin asioilla on ymmärrettävä, selkeä järjestys.

Neljä laivatykkiä!

Arto Huhtinen: Juice - Sanataiteen Mestari

Juice oli omassa nuoruudessani merkittävä tekijä sille, että kiinnostuin lukemisesta ja sanataiteesta ylipäätään. Olen aina arvostanut Juicea ensisijaisesti kirjoittajana ja sanoittajana, jollainen hän kai itsekin koki etupäässä olevansa - muusikkous vasta toissijaisena urana.

Arto Huhtinen kirjoittaa tässä kirjassa Juicen kirjastosta, ei niinkää Juicesta itsestään, vaikka toki mestarista kertovia tarinoita on vaikea välttää. Kirjassa pohditaan Juicen lukuharrastusta, ja kirjojen keräilyä. Juicen kirjasto päätyi lopulta lahjoituksena tamperelaiselle Viola-kodille, joka muistetaan kirjassa mainita aika moneen kertaan.

Kirjassa Juicea muistelevat tämän elämän varrelta merkittävät henkilöt, kuten läheiset ja soittohommien kautta tutut. Näiden lisäksi kirjoittaja pohdiskelee paljon, mitä kirjoja Juice luki ja miksi, ja mitä näistä näkyi Juicen omassa tuotannossaan.

Jos haluat lukea varsinaisesti Juicesta, tämä ei ole se kirja. Jos sen sijaan olet kiinnostunut myös kirjallisuudesta, niin se kirja tämä saattaisi hyvinkin olla. Ihan mukava teos, jossa ei turhaan retostella ihmisten elämillä, vaan pysytään aiheessa - kirjallisuudessa.

Kolme piisiä.

Sanna Kotajärvi: Pimeän Peto

Poliisidekkari. Murhaaja, silpomista ja mysteeriä. Ihmissuhteita ja sutinaa. Ei sitten niin mitään uutta tälläkään kertaa.

Pimeän Peto on kuitenkin ihan kohtuullisen siedettävää jännitystä, vaikkei mitenkään erityisen jännittävä olekaan. Poliisit poliisioivat, murhaajat murhastelevat, ja johtolankoja seuraillaan kunnes lopuksi tietenkin selviää mikä olikaan homman nimi.

Lopetin kirjan lukemisen pari tuntia sitten, enkä enää muista yhtään hahmoista, sen verta epäkiinnostavia hahmoja olivat. Mutta haitanneeko tuo, ei tästä nyt pahalle tuulelle tullut kuitenkaan.

Kolme kantoa metsässä. Lue jos dekkarit kiinnostelee, muuten ei ehkä kannata vaivautua.