Noraly Schoenmaker: Free Ride

Noraly Schoenmaker on Youtube:sta tuttu (Itchy Boots) moottoripyörämatkailija, joka on nyt kirjoittanut ensimmäisistä matkoistaan myös kirjan.

Noralyn videot ovat mitä mahtavinta nojatuolimatkailua. Vuosien kuluessa kuvauskalusto ja osaaminen ovat kehittyneet valtavasti, ja viimeisinä muutaman kautena videot ovat mahtavaa katsottavaa, drone-pätkien kera. 

Noraly matkustaa vaikeissa paikoissa, kuten esimerkiksi tätä kirjoittaessani Pakistanissa. Näistä paikoista löytyy aina jotain kiinnostavaa, ja yleensä huomio keskittyy ihmisten ystävällisyyteen. Missä tahansa mennäänkin, aina tuntuu löytyvän ystävällisiä, avuliaita ihmisiä. Se jos mikä tuntuu tänä päivänä hyvältä, kun usko ihmisyyteen on koetuksella.

Videoinnin ohessa Noraly on kirjoittanut kirjan ensimmäisestä kaudestaan, ensimmäisestä matkastaan. Tuo matka oli jo varsin kunnianhimoinen: Intiasta Myanmariin, Thaimaahan ja Malesiaan, sitten lähi-idässä Oman ja Iran joiden jälkeen Turkmenistan, Uzbekistan, Tadshikistan, Kirgiisia, Kazakstan ja lopulta Venäjän, Armenian ja Turkin kautta Euroopan läpi Hollantiin, mistä hän on kotoisin. Liki 35.000 kilometriä yksin pienellä moottoripyörällä.

Kirja kertoo ensimmäisen matkan taustat, kipeän surun ja elämäntilanteen muutoksen, joita videoilla ei näy lainkaan. Videot ovat yltiöpositiivisia, aina on mukavaa ja hienoa, mutta kirjasta käy ilmi toisenlainen todellisuus. Itse matka on myös hetkittäin varsin vaativa, korkealla vuoristossa palellessa tai huonokuntoisilla teillä jumiin jäädessä, aavikolla yksin. Kirja taustoittaa Noralyn uran mielenkiintoisella tavalla, mutta tuntuu silti lopulta olevan enemmän henkilökohtainen avautuminen, oman olon parantamista.

Tykkäisin itse lukea enemmän moottoripyörä-aspektista, mutta hyvä tämäkin kirja oli. Hieno osoitus rohkeudesta ja siitä, että maailma ei oikeasti ole niin paha paikka kuin uutisista voisi lukea. Uutisissa ei vain koskaan kerrota, että korkealla vuoristossa, Kirgiisian tyhjyydessä, voi päästä tuntemattoman perheen kotiin lämmittelemään sormiaan takkatulen ja teen avulla. Tai että Kazakstanissa poliisi antaa märkien sukkien tilalle uudet villasukat, vaikkei mitään yhteistä kieltä löydykään.

Mainio matkakertomus. Neljä rengasta - eli kaksi moottoripyörää.

Stephenie Meyer: Vieras

Vieras on ehkä jonkinlaista scifiä, ja onhan siinä avaruusolioitakin, mutta enemmän ihmissuhdedraamaa ja rakkaustarinaa. Eikä siinä mitään, ihan hyvin kudottu tarinahan tuo.

Maahan on saapunut vieras laji, loiseliö joka ottaa ihmiset haltuunsa. Hieman kulunut asetelma, sama asetelma on käsitelty jo aika monta kertaa. Tarina seuraa yhden tällaisen avaruusolion ja tämän isäntä-ihmisen yhteistä taivalta. Ihmis-isäntä ei katoakaan kokonaan vaan on niin voimakas, että pysyy tietoisena tapahtumista. Ihminen ja avaruusolio pystyvät myös kommunikoimaan keskenään.

Ihmisen tunteet vuotavat avaruusolion puolelle, ja nämä kaksi sekoittuvat tarinan edetessä yhä enemmän. Rakkaus kaikkein voimakkaimpana tunteena sekoittaa pakkaa oikein huolella. Ihmismieli ajaa kaksikon etsimään viimeisiä vapaita ihmisiä salaperäisestä piilopaikasta - ja rakkauden kohdetta.

Kirja on paikoin aika imelä ja kliseinen, mutta lopulta kuitenkin ihan sujuvaa luettavaa jopa tällaiselle känkkäränkälle kovan scifin ystävälle. Hieman editointia olisi ehkä voinut harrastaa, nyt monia kohtauksia venytetään aika pitkiksi, mutta lieneepä mielipideasia onko tuo huono juttu vai ei.

Ihan kelpo huttua. Kolme planeettaa.

Tommi Saarela: Heikki Silvennoinen - Nousut ja Laskut

Nousut ja Laskut on varsin tavanomainen ja suoraviivainen musiikki-elämänkerta. Toki tällä kertaa myös komedia on vahvasti läsnä, onhan Kummeli varmasti se mistä Heikki Silvennoinen etupäässä muistetaan.

Silvennoinen itse olisi varmaan mieluummin tullut muistetuksi muusikkona ja musiikin tekijänä. Kummeli oli silti näkyvämpi, vaikka Silvennoinen tekikin oikeastaan aika paljon levyjä. Soitti myös muiden kanssa varsin merkittävän uran.

Kirja kahlaa Silvennoisen elämää melko lineaarisesti, eikä tuossa elämässä ole muusikon elämänkertomukseksi mitään kovin erikoista. Kummelia lukuunottamatta. Kummeli oli käsittämättömän suuri ilmiö 1990-luvun Suomessa. Jos et elänyt silloin, sitä voi olla vaikea täysin käsittää. Kummeli oli kaikessa, joka paikassa. Lapset (ja aikuiset) hokivat Kummelista tuttuja heittoja joka puolella, telkkarista tuli Kummelia jatkuvalla syötöllä, oli live-kiertuetta, levyä, oheiskrääsää... Aivan mieletön ilmiö.

Ja kuitenkin Heikki Silvennoinen - joka oli Kummelin näkyvin hahmo ja suurin voimavara - koki aina olevansa ensisijaisesti muusikko. Lievää katkeruutta (varsin vähän, oikeastaan) on rivien välissä luettavissa, kun Kummelille vartissa sävelletty joutavanpäiväinen "Jumankauta juu nääs päivää" renkutus osoittautuu taiteilijan uran myydyimmäksi tekeleeksi.

Silvennoisen elämä on ollut aika vauhdikasta. Musiikin ja Kummeli ohella naisseikkailut ja alkoholi ovat sotkeneet kuvioita. Jonkinlainen luuytimiään myöten taiteilija kyseessä on ollut, siitä ei kyllä pääse mihinkään.

Helppoa luettavaa muttei mitään kovin merkityksellistä, ehkä Silvennoisen musiikki-ura tulee tässä hieman tutummaksi kuin muuten. Kaveri ei tosiaan ollut pelkkä Matti Näsä. Kolme sketsiä

Naomi Alderman: Tuleva

Huimaa kehua taas takakannessa: "Nousee takuuvarmasti moderniksi klassikoksi". Enpä tiedä, mielestäni tämä oli ihan keskitason kyhäelmä eikä suinkaan mitään klassikkoainesta.

Eletään kutakuinkin nykyajassa. Suurilla teknologiayrityksillä on hurjat määrät valtaa ihmisten elämiin, ja näiden johtajat ovat käsittämättömän rikkaita. Yksinäinen nettijulkkis ("influensseri"?) pääsee sattumalta salajuonen jäljille, joka osoittautuu monimutkaiseksi - ja vaaralliseksi, tietenkin.

Kirjassa on hieman kaikuja Gibsonin kyberpunkista, mutta se ei mielestäni onnistu olemaan kovin eheä kokonaisuus. Tarina yrittää olla monitasoinen, juonen takaa paljastuu aina uusi juoni - mutta lopputulos jää vähän sekavaksi. Ajatuskehitelmä liian rikkaista urpoista on toimiva, muttei kamalan omaperäinen sekään.

Lopulta koko tarina jää ontoksi. On vaikea kiinnostua oikein kenestäkään kirjan hahmoista, kun kaikki ovat itsekkäitä ja aika tyhmiä.

Ihan toimivaa scifiä, mutta ihmettelenpä jos joku tämän vielä kymmenen vuoden päästä muistaa. Kolme salajuonta.