Susien Aika vie takaisin Ilmestysten Avaruuteen, josta Alastair Reynoldsin kirjat varsinaisesti alkoivat. Ilmestysten Avaruus on rikas, huima, vaarallinen, monimutkainen ja erittäin kiehtova ajan ja avaruuden aarrearkku, josta ainakin omasta mielestäni Reynoldsin kaikkein kiinnostavimmat tarinat ovat lähtöisin.
Susien Aika jatkaa kerrontaa varsin hyvin. On jotenkin kotoinen olo kun tunnistaa henkilöhahmoja, niin tarinaan nyt liittyviä kuin tarinassa legendoina eläviä menneitä tai muualla olevia. Myös monet paikat ovat tuttuja muista kirjoista.
Tarina on myös jatkumoa aikasemmille. Sudet - Tukahduttajat - ovat täällä jälleen, tai oikeammin edelleen. Tukahduttajien olemassaolon perimmäisenä syynä on kehittyneiden elämänmuotojen tukahduttaminen - hävittäminen, tuhoaminen, poistaminen. Kovin ikäviä "tyyppejä" siis.
Yksinäinen siirtokunta on onnistunut piileksimään Susilta olemalla erittäin varovainen ja hiljainen. Lopulta sekään ei enää onnistu, ja yhden on lähdettävä muukalaisen mukaan etsimään asetta, jolla Sudet voitaisiin lyödä.
Kirja alkaa mainiosti ja on reilusti puoleenväliin ihan hyvää luettavaa. Valitettavasti menneisiin tarinoihin jumiudutaan ehkä liikaa, ja vanhoja henkilöhahmoja kierrätetään vähän väljähtymiseen saakka. Lopussa meno myöskin lässähtää, tuntuu jopa hieman siltä, että kirjasta oli tullut jo niin pitkä että se piti vain äkkiä lopettaa.
Reynoldsin faneille - jollainen itse olen varpaista kaljuun läpikotaisin - ehdotonta luettavaa. Muuten ehdottaisin jotain Ilmestysten Avaruuden alkupään tarinoita, niissä on mielestäni paremmin kantava tunnelma ja uutuudenviehätys. Nyt jotenkin junnataan samassa, eikä hämmästeltävää oikein riitä, mikä itseäni ainakin harmittaa. Mutta niinhän yleensä käy, kirjailijat jäävät oman menestyksensä vangeiksi ja siitä on lopulta aika vaikea päästä irti. Ehkä Reynoldsilla alkaa olla vähän sellainen tilanne.
Hyvä yritys kuitenkin. Kolme aurinkokuntaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti