Hyvinpä tuli korkattua uusi vuosi. Kuoleman Ruhtinas on ihan puhdasveristä huttua, eikä edes kovin hyvää sellaista. Robin Cookin tapaan ollaan taas lääketieteellisen jännityksen (heko heko) parissa: salaperäisiä kuolemantapauksia sairaalassa, omin päin liikaa nappeja nappaileva huippulääkäri ja tämän vikisevä, uuvuttavan kliseinen kiltti pikkuvaimo joka lopulta yllättäen (heko heko) löytää rohkeuden ja pelastaa kaiken.
Sellasta. Joskus Cook kirjoittaa ihan menevästi ja tarinoissa on edes jotain kiinnostavaa, mutta tämä kirja on kyllä tuotannon heikommasta päästä. Koko tarina on niin täydellisen, loputtoman väsyneistä ja miljoonaan kertaan käytetyistä aihioista kyhäilty sepustus, että mihinkään väliin ei ole mahtunut hitusen aavistustakaan omaperäisyyttä, yllätyksellisyyttä tai kiinnostavuutta. Tarinaan on myös ympätty aivan jonninjoutavia sivujuonia ja umpitylsiä hahmoja enemmän kuin keskimääräiseen kirkonkylään, joten juttua riittää. Määrä ei vain korvaa laatua.
Heikko teos. Lukaise pois jos tykkäät Cookin muusta tuotannosta, mutta muuten ei kyllä juurikaan kannata aikaansa haaskata. Itse luin tämän koska se sattui kirjahyllystäni löytymään - tyhjentelen parhaillaan hyllystä vanhoja tuhruuksia, tarkoituksena lukea ne kertaalleen ja sitten viedä kirjaston vaihtohyllyyn. Sitä en kyllä tiedä, miksi tämän aikoinaan olen ostanut...
Kaksi pilleriä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti