Simon Ings on kirjoittanut muutaman aika tiukan Scifi-teoksen. Näissä on kovan tieteiskirjallisuuden lisäksi kyberpunk-tyylisiä viittauksia, jossain määrin dystooppista maailmankuvaa ja Blade Runner -tunnelmaa. Rautakalan Kaupunkin on hänen tuotannossaan varsin erilainen teos, eikä pelkästään hyvässä.
Kirja kertoo kaupungista joka on olemassa jotenkin omassa todellisuudessaan. Kapunki toimii taikuuden ja taiteen voimin, mutta viime aikoina näihin liittyvät rituaalit eivät ole enää tehonneet niin kuin ennen. Taiteilijat yrittävät selvittää muinaisia rituaaleja, josko niiden pariin palaaminen toimisi paremmin. Samaan aikaan kaupunki rapistuu ja eriskummalliset, mustiin pukeutuneet naiset valtaavat alaa.
Kirjassa ei suoraan sanoen tunnu olevan päätä eikä häntää, itse en ainakaan tajunnut - enkä tajua vieläkään - mistä siinä on kysymys. Jotenkin ehkä yritetään kertoa rajallisessa maailmassa elämisestä, mutta kaikenlainen sekoilu vie tarinaa vähän väliä eri suuntiin, eikä mitään punaista lankaa tunnu syntyvän. Kirjan loppukin on vain... loppu. Mitään ei selviä, mitään ei oikeastaan edes tapahdu, mitä nyt päähenkilö havaitsee toistavansa samaa kaavaa kuin isänsä, ja se siitä.
Ehkä olen vain tylsä, mutta en pidä tällaisesta kirjallisuudesta lainkaan. Yksi kala.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti