Muuntohiili on ihn hyvää perus scifiä; on hiukan ovelaa ideaa, jonkun verran toimintaa ja jännitystä, pari juonenkäännettä sopivissa kohdin ja riittävän rouhea päähenkilö. Kuitenkin... jotain jää ikään kuin puuttumaan...
Eletään jotain tulevaisuutta jossa ihmisen tietoisuus voidaan siirtää kehosta toiseen hoplan, tosta noin vaan. Kuolema ei ole välttämättä lainkaan pysyvä olotila, jos vaan varmuuskopiot ovat kunnossa (sivuhuomautus: ei varmaankaan ole). Päähenkilö saa tehtäväkseen tutkia murhaa, jonka uhri on edelleen elossa, uudessa ruumiissa.
Kirja lähtee liikkeelle lähes dekkarina, ja mukana on jonkin verran kovaa toimintaa. Päähenkilö on - luonnollisesti - kovempi jätkä kuin kukaan muu ja pätkiikin pahiksia kuonoon vasurilla ihan miten päin vain huvittaa. Haukotus. Loppua kohden juoni monimutkaistuu, ehkä liiaksikin asti. Itse ainakin jouduin aina välillä palaamaan takaisinpäin ja tarkistamaan, kenestä nyt puhuttiinkaan. Henkilöiden sekoittuminen eri ruumiisiin ristiin rastiin ei aina myöskään helpota kärryillä pysymistä.
Kieli on ihan sujuvaa, kirjaa on aika helppo lukea. Tässäkin ehkä loppua kohden pieni pökkelömäisyys tulee vähän enemmän esiin. Tuntuu siltä, kuin kirjoittajaa olisi jossain kohdin alkanut hieman kyllästyttää, tai ainakaan editointia ei ihan loppuun asti jaksanut viedä.
Loppuratkaisu on aika urpo ja sangen yllätyksetön, jos nyt on scifiä yhtään lueskellut. Ihan kelpo kirja silti, ennemmin tätä lukee kuin vaikka kasvattaa siiliperhettä kalsareissaan.
Kolme tekoälyn keksimää huonoa vitsiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti