Utopia on Nevadan autiomaahan rakennettu valtava, huippumoderni huvipuisto. Huvipuisto joutuu kiristäjien kouriin, laitteita sabotoidaan ja vaatimuksia esitetään. Tekoälytutkija, robotiikan erikoismies ja monien laitteiden suunnittelija joutuu keskelle tapahtumia - ja arvatenkin paha saa taas palkkansa, hyvä voittaa ja kaikki pelastuvat. No melkein kaikki, toki muutama viaton sivullinen joutuu uhriksi matkan varrella.
Lincoln Child kirjoittaa ihan sujuvaa teknotrilleriä, mutta voi hyvät ihmiset miten puistattavan muovinen kirja loppujen lopuksi on. Jos jollain algoritmillä ottaisi kaikista keskitason kirjoista ja elokuvista kaikkien kohtausten keskiarvot ja kaikkien henkilöiden vähiten kiinnostavat piirteet, yhdistäisi ne pötköksi ja painaisi kirjaksi, lopputulos voisi olla juurikin tämä kirja. Ehkä onkin?
Kirjan henkilöhahmoista yksikään ei ole kiinnostava tai uskottava. Kaikki ovat kuin käytettyjen kliseiden jämävarastosta kaivettuja ja loputtoman yhdentekeviä, samoin kuin henkilöiden väliset "jännitteet". Että ihanko totta miespuolinen päähahmo ihastuu älykkääseen avustajaansa? Ei kai... Ja ettäkö ihanko oikeastiko äidittä jäänyt teini angsteilee ja kiukuttelee, vaikka on lopulta kultainen ja ihana? Voi moooooorjes.
Tarina sinänsä on ihan sujuvaa, tapahtumia piisaa ja ikävyyksillä mässäillään kiitettävästi. Kirja on tosin aivan liian pitkä. Jatkuvasti sivukaupalla eri henkilöiden umpitylsää pseudofilosofista pähkimistä ja menneisyyden haamuja, jotka eivät liity mihinkään mitenkään. Puolet vähemmän sivuja olisi ollut hyvä aloitus.
Soveltuu hyvin unettomuuteen tai tosi tylsälle matkalle, esim. lentokoneen odottamiseen. Kaksi kiperää tilannetta; toinen sujuvasta tekstistä ja toinen siitä että kirja kuitenkin lopulta loppui. Kiitos siitä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti