C.S. Forester: Komentajakapteeni Hornblower, osa 1

Taas mennään merelle seikkailuihin! Tällä kertaa haasteita riittää niin kotirintamalla kuin merellä, ja Hornblower osoittautuu yllättäen lähes ihmiseksi.

Etelä-Amerikan rannikolla käydään tukemassa Espanjan kapinallisia. Näille on tarkoitus viedä aseita ja auttaa aiheuttamaan häiriötä Espanjan valtiolle, jonka kanssa ollaan siis sodassa. Kapinalliset löytyvät ja osoittautuvat erinomaisen inhottavaksi porukaksi. Auttaa kuitenkin pitää, se kun on käsky.

Pian kuitenkin käy ilmi, että Englanti ja Espanja ovat solmineet rauhan. Hornblower lähtee paluumatkalle ja saa kyytiinsä englantilaisen ladyn. Pitkän matkan aikana tunteet nousevat pintaan, Hornblower tuskailee tunteidensa kanssa kun kotiin jäänyt vaimo Maria tuntuu mitättömältä ja tyhmältä, ja lady Barbara taas houkuttaa paitsi naiseudellaan myös aatelisarvollaan.

Toki matkalla saadaan taistellakin, mutta lopulta päästään turvallisesti kotiin. Sitten mennään taas, askelta isommalla laivalla. Taistelua, matkustamista... Mikään ei juurikaan muutu.

Tässä kirjassa pelkkää meriseikkailua enemmän pääosassa on oikeastaan Hornblowerin tuskailu tunteidensa kanssa. Hän on selvästi heikoilla jäillä niiden kanssa, sotiminen on paljon helpompaa ja luontevampaa. Kyseessä on kaksiosaisen kirjan ensimmäinen osa, joten emme vielä tiedä miten tässä käy - voittaako uusi lempi vai kestääkö uskollisuus?

Ihan hyvää seikkailua, mutta ehkä näissäkin määrä alkaa jo hieman puuduttaa, kun merellä purjehtiminen ja taisteleminen on käytännössä aina samaa - paperilta luettuna siis.

Kolme mastoa.

Dave Grohl: Tositarinoita

Dave Grohlia pidetään mukavana tyyppinä, erityisesti rokkitähdeksi. Tässä kirjassaan Dave kertoilee itsestään, historiastaan ja taustastaan, ja vaikuttaa kyllä edelleen ihan mukavalta jäbältä.

Kuten rokkitähtien elämäkerrat yleensä, kirja on aika tylsä, jopa tarpeeton. Kirjassa käydään lineaarisesti läpi Grohlin uraa, alkaen lapsuuden punk-innostuksesta nuoruuden bändien kautta Nirvanaan ja lopulta Foo Fighters:in maailmanmaineeseen. Mitään kovin syvällistä mistään yhtyeestä ei käsitellä, levytyksiä ei listata vaan lähinnä pohditaan miltä milloinkin tuntui, ja toki surraan poismenneitä ystäviä.

Grohl vaikuttaa tasapainoiselta tyypiltä. Perhe on edelleen tärkeä, lasten kanssa on kiva hengailla. Ja bändi on myös tärkeä. Mutta lopulta, kirjasta ei oikein jää mitään käteen. Joo kiva, hyvin on mennyt ja rokki raikaa, mutta... mitä sitten?

En toki tarkoita, että kaikissa kirjoissa pitäisi mässäillä paljastuksilla ja kieriskellä törkeyksissä, mutta jotenkin jotain pointtia, jotain ajatusta jostain olisi kiva kuulla.

Pahvinen kertomus rokkielämästä, jota ilmankin olisi pärjätty varsin hyvin. Kaksi biisiä, ei jatkoon.

John Avide Lindqvist: Ystävällisyys

Ohhoh, olipas mukavaa yllättyä positiivisesti! Näin kirjan kirjastossa enkä tunnista kirjailijaa, en ole lukenut hänen aiempaa tuotantoaan. Kirja on paksu (yli 700 sivua), ja takakannen tekstistä tuli vähän nuoriso-fantasian olo. Mutta väärässäpä olin, sillä kyseessä on erittäin mainio kirja!

Kirja kertoo ruotsalaisen pikkukaupungin, Norrtäljen asukkaista ja näiden välisistä kanssakäymisistä. Hahmot ovat varsin tavallisia ihmisiä joilla on varsin tavalliset elämät. Ollaan töissä kaupan kassana ja vanhainkodissa, juodaan kaljaa ja pelataan Pokemon Go:ta. Elämät kuljeskelevat hiljalleen, ja ystävyydet pysyvät ja kehittyvät.

Kunnes eräänä päivänä kaupungin satamaan on ilmestynyt keltainen rahtikontti. Kontti on suljettu, ja koska laiturin omistussuhteista ei oikein päästä yksimielisyyteen, ei sitä voida heti avata. Myöhemmin kun kontti viimein saadaan auki, sen sisältö järkyttää kaikkia.

Kirjan päähahmot, joukko noin kolmikymppisiä, varsin tavallisia ihmisiä, havainnoi itseään ja ympäristöään. Pikkuhiljaa kaupungin tunnelma muuttuu. Ystävällisyys alkaa kadota. Lopulta kaupunki on kuin sodassa itseään vastaan.

Kirja on siis varsin pitkä, ja odotin pitkästyväni sen kanssa, mutta mutta... Tarina on ihan perhanan hyvin kirjoitettu! Kerronta on verkkaista, sisältää takaumia ja taustoituksia (joista en yleensä välitä kovin paljoa) ja soljuu lähes uneliaasti eteenpäin. Jotkut hahmoista ja tapahtumista ovat aika tavanomaisia, mitään kovin erikoista ei tapahdu tai esiinny, tarina vaan, no, soljuu ja kulkee todella vakuuttavasti. Henkilöistä voi oikeasti pitää, ne on kirjoitettu erittäin miellyttävästi.

Ystävällisyyden pikkuhiljainen väheneminen ja katoaminen on myös kuvattu hienosti. Se alkaa vaivihkaa, ja vasta luettuaan pidemmälle alkaa itsekin tuntea tunnelman muuttuneen. Loppuratkaisu on ehkä vähän hassu mutta menköön. Kirja on kaikinpuolin nautittava ja vaikka onkin pitkän puoleinen, olisin ilomielin lukenut vielä vaikka kuinka paljon pidemmälle.

Vahva suositus, neljä ystävystä!

Nicholas Binge: Nousu

Keskelle Tyyntä valtamerta on noussut yhtäkkiä valtava vuori, korkeampi kuin mikään muu vuori maan päällä. Miten se on tapahtunut, sitä ei tiedä kukaan. Yhtenä hetkenä vuori vain oli siinä.

Vuorelle on toki noustava selvittämään, mistä on kyse. Ensimmäinen tutkijaryhmä katoaa, ja perään lähetetään toinen, jossa kertojahahmo Harold on mukana. Kirjaa kerrotaan osin Haroldin kirjoittamien kirjeiden kautta, osin nousun aikaisten tapahtumien mukana.

Vuorella on tietenkin outoja asioita, vaarallisia olentoja ja mystisiä tapahtumia. Vuori tuntuu myös vaikuttavan sille kiipeäviin ihmisiin. Heistä tulee vihaisia ja epäluuloisia toisiaan kohtaan. Koko ajan on kuitenkin selvää, että noustava on. Vuori tuntuu kutsuvan, vihjaavan, että huipulla on vastauksia.

Kirja on kirjoitettu ikään kuin jännittäväksi, ja niin se kai olisikin jos ei samanlaisia "mystisiä" jännitystarinoita olisi jo aika paljon. Sekopäinen kiipeäminen ei myöskään ole kovin kiinnostavaa, ja kirjan loppua kohden tuntuu kuin kirjailija itsekään ei oikein uskoisi tekeleeseen. Outoja oikopolkuja alkaa tupsahtelemaan, ja loppuratkaisu on oikeastaan aika typerä - olevinaan nokkela ja kiinnostava, mutta saa koko kiipeämisen vaivannäön tuntumaan täysin tarpeettomalta.

Hyvä yritys, mutta ei oikein kulje. Kaksi outoa olentoa.

C.S. Forester: Hornblower Turkin Vesillä

Kirjan aluksi Hornblower on kuivalla maalla, odottaen kärsimättömänä uutta komennusta ja omaa laivaa. Kirjan alussa on pienimuotoinen seikkailu kanavaveneellä, mutta vihdoin päästään oikealle laivalle.

Laiva on Atropos, pieni mutta nopea purjehtija. Hornblowerin ensimmäinen tehtävä on saattaa Lordi Nelsonin tomumaja hautapaikkaansa. Hornblower järjestelee koko seremonian veneilyosuuden. Ihan kommelluksitta ei selvitä, mutta aika hyvin kuitenkin. Hyvä suoritus myös huomataan, Hornblower alkaa päästä seuroihin.

Varsinainen seikkailu alkaa, kun Atropos komennetaan Turkin vesille nostamaan sinne uponneen laivan rahti, tonnitolkulla kulta- ja hopearahoja. Hankaluuksilta ei tietenkään vältytä kun vihollinen pölähtää paikalle, ja taisteluahan siitä seuraa. Ei liene yllätys että Hornblower on voitokas.

Mukavaa seikkailua taas. Välillä toistetaan aikaisempaa mutta minkäs sille voi, samaa showtahan tuo sotiminen aina on.

Kolme kanuunankuulaa ja mielellään suoraan päin.

C.S. Forester: Hornblower ja Hotspur

Hornblower seikkailee taas, nyt oman laivansa komentajakapteenina - ja laiva on tietenkin kirjan nimessä mainittu Hotspur.

Hornblower-kirjat ovat ihanaa eskapismia. Asetelma on aina selvä, on vihollinen ja sitten on oman puolen sankarit, etunenässä tietenkin Hornblower itse. Ei yhtään PIN-koodia, ei latureita, ei veroilmoituksia, ei auton katsastuksia, polkupyörävarkauksia, indeksikorotuksia, sotekriisiä... On vain vanha kunnon sota ja seikkailu.

Hornblowerista tulee nyt isä! Maria on kirjan alussa raskaana ja lapsi syntyy tietenkin Hornblowerin ollessa muilla mailla vierahilla. Hornblower pohdiskelee tässä kirjassa syntyjä syviä, omaa elämäänsä ja osaansa, väliin katkeraankin sävyyn mikä hieman yllättää. Mutta toiminnan hetkellä Hornblower ei epäröi vaan suorittaa, ja hyvin suorittaakin.

Ranskan kanssa solmittu rauha on epävarma, sodan syttymistä uumoillaan. Myös Espanjan osallistumista sotaan arvaillaan. Hornblower ja Hotspur ovat osa Ranskalaista satamaa vahtimaan lähetettyä joukkoa, jonka tehtävä on tiedustella ja samalla häiritä Ranskalaisten täydennyksiä. Kahinaksihan tuo lopulta menee, mutta tiukoistakin paikoista toki selvitään ylivertaisen älykkyyden ja merimiestaidon avulla.

Loistavaa luettavaa just sulle joka haluat vähäksi aikaa johonkin muualle, ja iänikuiset sarjamurhaaja-dekkarit väsyttävät! Neljä tykinlaukausta.

Sylvain Neuvel: Tulevaisuuden Historia - Matkalla Tähtiin 1

Tulevaisuuden Historia - Matkalla Tähtiin 1 on Neuvelin ilmeisesti uuden kirjasarjan avausosa. Seurataan jonkinlaisessa vaihtoehtotodellisuudessa tarinaa, jossa Mia ja äitinsä Sarah ovat 99 sukupolvi pitkässä, vuosisatojen ja -tuhansien ketjussa maahan päätyneiden ilmeisesti avaruusolioiden jatkumossa. Heidän tavoitteenaan on päästä avaruuteen, sama tavoite joka on ollut ketjun kaikilla aiemmillakin polvilla.

Kibsu - äidin ja tyttären muodostama parivaljakko - edistää tavoitettaan päästä avaruuteen aina kulloisenkin maailmantilanteen ja ihmiskunnan kehityksen asteen mukaisesti. Kirjassa vieraillaan aiempien sukupolvien elämissä pisteittäin. Käy ilmi, että Kibsu on varsin kova soturi, tarpeen niin vaatiessa.

Viimeisin, 99 polvi, elää toisen maailmansodan - tai sen vaihtoehtoisen version - aikaan, kun Saksan alulle sysäämä rakettiteknologian kehitys viimein antaa viitteitä mahdollisuudesta lopulta päästä avaruuteen. Kibsun merkitys teknologian kehityksessä on myös ilmeinen.

Kibsun perässä kulkee myös Jäljittäjä, joka samoin sukupolvi toisensa perään on yrittänyt saada Kibsun kiinni ja - oletettavasti - surmata tämän. Mistä Jäljittäjän ja Kibsun välisessä taistelussa on lopulta kyse, siihen ei tässä ensimmäisessä kirjassa saada ihan selkeää vastausta, mutta ehkä myöhemmin, seuraavassa kirjassa.

Kirja on kirjoitettu ehkä hieman raskaasti tyylitellen, pitkälti ikään kuin ihmisten (tai Kibsun) ajatuksina, jonka seuraaminen on välillä työlästä. Mielestäni tämän tyyliseikan olisi voinut tehdä toisinkin. Tarina on kuitenkin aika oivaltava ja mielenkiintoinen, ja omaperäinen.

Heittämällä jatkoon, jos hieman erilainen kirjallisuus kiinnostaa. Neljä sukupolvea.

Rosa Liksom: Hytti Nro 6

Hytti Nro 6 on kirja jossa ei ole sikäli perinteistä tarinaa, että alkua ja loppua ei oikeastaan ole - on vain matka. Kirja on toki sellaiseksi tarkoitettukin, ja mikäpäs siinä, ihan mukavaa kerrontaa.

Kirja kertoo Tytön matkasta junalla halki valtavan Neuvostoliiton ja Siperian. Junassa samaan hyttiin tulee Mies, joka juopottelee ja juttelee. Tyttö ei juttele, ajattelee vain.

Matkalla pysähdytään kaupungeissa ja käydään joskus retkelläkin. Tyttö myös muistelee menneitä. Matka ei oikeastaan tähtää mihinkään, se vain on. Maisemia, ajatuksia, paikkojen ja ihmisten kuvauksia.

Kirja on jonkinlainen matka myös omaan mielenmaisemaan, jos sille päälle sattuu lukiessaan. Pidin kirjasta jonkun verran, vaikka ehkä itse olenkin enemmän "perinteisten" tarinoiden ystävä. Mutta ei tämä huono ole, kielikin on melko kaunista poislukien ehkä hieman tarpeeton alapääjuttujen hokeminen juopottelevan Miehen suulla - vähempikin olisi varmaan tehnyt asian selväksi, mutta menköön tuokin.

Ihan kelpo matkakirja, joskin omaan makuuni ehkä hieman tekemällä tehtyä muka-tunnelmaa. Kolme asemaa.

Maarit Verronen: Kirkkaan Selkeää

Kirkkaan Selkeää on dystopiakertomus. Eletään jossain määrittelemättömässä tulevaisuudessa, jossa maailma on kovempi ja vaikeampi kuin koskaan.

Ihmiset on sirutettu, kuten lemmikit nykyään. Siruttomia jahdataan ja metsästetään. Kertojahahmo on pienentänyt itsensä kirurgisesti, jotta pystyy lentämään kuumailmapallolla - pallolla, jossa ei ole omaa poltinta vaan joka lämpeää vain auringonvalon voimasta.

Kertoja ja tämän kumppanit raapivat elantoaan päivä kerrallaan, milloin mistäkin. Välillä tehdään lentonäytöksiä, uhkarohkeitakin temppuja. Välillä metsästetään siruttomia tai siivotaan rantoja. Tulevaisuutta ei ole, tai ainakaan mitään syytä uskoa tulevan olevan yhtään parempi.

Kirjassa ei ole oikein kokonaista tarinaa, se on enemmänkin tuokiokuva, matka, pätkä ihmisen elämästä jossa ei ole alkua eikä loppua. Tunnelma on melko hyvä, ainakin toisinaan. Välillä ehkä vähän jahkaileva, mutta toisaalta se sopii kirjan luonteeseen.

Pidin tästä, vaikka lukiessani välillä sitä vähän epäilinkin. On mukavaa, että joku uskaltaa kirjoittaa erilailla kuin yleensä. Ja joku vielä julkaiseekin sellaista.

Neljä ilmapalloa.

Christian Rönnbacka: Operaatio Troijalainen

Operaatio Troijalainen on ensimmäinen Antti Hautalehto -sarjan kirjoista. Poliisisetä Antti Hautalehto asustelee Sipoossa ja päätyy töihin Porvoon poliisiin. Porvoossa tapahtuu kaikenlaista, pihatonttujen ammuskelua mutta myös vakavampia rikoksia.

Samaan aikaan poliisi tarkkailee kansainvälistä huumekauppaa, jossa panokset ovat kovia. Suuria määriä huumeita liikkuu suomessa, ja ruumiita tulee. Hautalehto värvätään peitetehtäviin, soluttautumaan huumeliigaan. Seuraa vauhtia ja vaaratilanteita - ja tietysti hurttia huumoria.

Hautalehto on ihan hauska hahmo poliisikirjojen joukossa. Tietynlainen pohjanmaalaisen eräjorman rempseys on vähän ylilyövää, karikatyyri oikeastaan, mutta onpahan ainakin erilaista kuin ainainen ahdistunut alkoholisti. Rönnbackan kirjoissa myös heitetään paskaa läppää jatkuvasti, mikä on välillä lähes rasittavaa - mutta taas, onpahan hieman tavallisesta kerrontatavasta poikkeavaa.

Kirja sinänsä rullaa hyvin, toiminta on vauhdikasta ja pakollinen romanttinen pilkahduskin on saatu mukaan. Ihan kelpo dekkaria, sujuvaa ja pitää hyvin jännityksen ihan loppumetreille asti. Olen itse lueskellut näitä Hautalehto-kirjoja useamman kappaleen ja tietenkin väärässä järjestyksessä, ja mielestäni tämä ensimmäinen on kenties paras, jotenkin raikkain.

Neljä porvoon polliisia.