Sakari Kiuru: Murheiden Maa

Murheiden Maa on Kiurun toinen kirja, Kuoleman Sukua -teoksen itsenäinen jatko-osa. En ole ensimmäistä teosta lukenut, mutta tätä kirjaa lukiessa tuli tunne, että kirjailija ei ole kovin kokenut kirjoittaja. Tarinan kuljetus ei ole ehkä ihan parasta ykkösluokkaa, muttei toki huonoakaan.

Kirjan päähahmo, toimittaja Matias Luoto, joutuu tahtomattaan keskelle vanhaa selvittämätöntä murhatutkintaa. Murhassa kuolleen nuoren pojan veli pyytää apua, ja vaikka tapaus on vanha eikä Luoto ole suinkaan poliisi, päätyy tämä lopulta tutkimaan tapausta.

Varsinainen murhaan liittyvä juoni on erittäin monipolvinen ja sekava, ja aukeaa vasta aivan kirjan lopussa. Osa siitä kerrotaan takaumin. Suurimman osan selvityksestä tekee kuitenkin Luoto, jolla on sopivasti kontakteja vaikka missä, ja kaikki auliisti kertovat tietonsa aina kun niitä osaa pyytää. Tämä puoli kerronnasta on aika epäuskottavaa, liian sopivaa.

Kirja myös vilisee elämän nurjalla puolella toikkaroivia hahmoja, joista kaikista kuoriutuu perhosia tarinan edetessä. Tämäkin on hieman lapsekkaan helppoa, ja tuntuu jopa vähän tarpeettomalta. Mutta kivahan se toisaalta on, että joskus kaikilla menee loppua kohden paremmin.

Vähän hiomatonta kerrontaa ja tarinassa aikamoisia oikopolkuja, mutta mikäs siinä, ei tämä nyt huono kirja ole. Kolme vanhaa rokkaria.

Fred & Geoffrey Hoyle: Inferno

Vanhan liiton scifiä, jonka tarina ei enää tänä päivänä ole kauhean omaperäinen, mutta varmaan aikanaan - kirjoitettu vuonna 1973 - on ollutkin.

Maapallo on vaarassa tuhoutua. Tiedemiehet havaitsevat Linnunradan keskuksessa tapahtuneen räjähdyksen, jonka seurauksena erilaisia ja eri kokoisia taivaankappaleita sinkoutuu maata kohden. Luvassa on katastrofaalinen meteoriittisade, jota ei voida estää.

Kirjan alkupuolella jaaritellaan ja ihmetellään taivaalla näkyvää ilmiötä, ja lasketaan matemaattisin kaavoin sen ominaisuuksia ja seurauksia. Pikkuhiljaa alkaa selvitä, että nyt ei hyvä heilu. Jaarittelu kuitenkin jatkuu, eikä tarina oikein etene - no, mitenkäs sitä nyt etenisi kun ei mitään voi kuitenkaan tehdä.

Kirjan jälkipuoliskolla ollaan sitten tuhon jälkimainingeissa. Pohjoisella pallonpuoliskolla pieni määrä hyvin valmistautuneita ihmisiä selviytyy, esimerkiksi Skotlannissa, kuin ihmeen kaupalla. Äärimmäiset sääilmiöt tekevät elämästä vaikeaa, kovat pakkaset jäädyttävät kaiken juuri kun on selviydytty huimasta kuumuudesta.

Alkaa jonkinlainen yhteiskunnan uudelleenjärjestäytyminen. Huippuälykäs tiedemies, kirjan päähahmo, johtaa toimenpiteitä, ja pikkuhiljaa nähdään taas valoa tunnelin päässä. 

En oikein tiedä mitä tästä kirjasta ajattelisi. Kirjassa on tavallaan kaksi eri tarinaa: katastrofin havaitseminen ja siihen valmistautuminen, ja sitten tuhosta selviytyminen ja yhteiskunnan rakentaminen. Kummassakin olisi ollut aineksia kokonaiseen kirjaan, helpostikin, mutta nyt kumpikin käsiteltiin jotenkin pintapuolisesti ja vähän omituisesta vinkkelistä. Kirjaa on ollut kirjoittamassa kaksi henkilöä, Fred ja poikansa Geoffrey. Ehkä sillä on jotain tekemistä hieman päämäärättömältä tuntuvan kerronnan kanssa.

Ihan kelvollista tieteiskirjallisuutta silti, kolme meteoriittia.