On syksy 1948. Perämies Jokela on selvinnyt sodasta miten kuten, seilaamalla eri maiden laivastoissa hanttihommissa. Vihdoin ilmenee mahdollisuus saada pesti Sonja-laivaan, jonka määränpää olisi koti-Suomi.
Skiftesvik kirjoittaa kauniisti. Kieli on rikasta ja sopivassa määrin vanhanaikaisen tuntuista, olematta silti itsetarkoituksellisesti hankalaa luettavaa. Kirjassa esiintyy useita henkilöitä joiden kertomuksia ja kirjeitä saamme lukea, ja näiden tyyli ja kielenkäyttö on uskottavasti kullekin henkilöhahmolle sopivaa, erittäin taitavasti laadittua.
Perämies Jokela on tavallinen, kaikin puolin, niin hyvässä kuin huonossakin mielessä. Ei ehkä tyhmä muttei mikään älypääkään. Hän oikeastaan haluaa vain kotiin. Matka ei kuitenkaan ole helppo, Sonja on vanha röttelö, lasti on epäilyttävä ja kun vielä puolisokea luotsi aiheuttaa hankaluuksia, ei kotiin pääsy ole lainkaan varmaa. Kotona odottaa myös menneisyys ja sodan jälkimainingit, köyhyys ja epäluulo.
Kirjaa on mukava lukea, vaikka jotenkin koko ajan tietää, ettei tässä välttämättä hyvin käy. Kerronta on sujuvaa, tarina on käsinkosketeltavan aidon tuntuinen ja uskottava. Kaikille kirjan ressukoille toivoisi hyvää, vaikka sekin on todennäköisesti turha toive. Sota on helvettiä ja sen kurjuus kestää pitkään sodan päättymisen jälkeenkin. Tätä ei mitenkään erityisesti selitetä tai pengota, mutta sodasta selvinneen maan köyhyys ja ihmisten kova kohtalo käy hyvin ilmi tarinan edetessä.
Mainio kirja, hyvän kirjallisuuden ystäville. Neljä kirvestä.
