Kimmo Aroluoma: Viimeinen Kiertue

Kimmo Aroluoman Viimeinen Kiertue -kirja on saanut kohtuullisen paljon huomiota, onhan sen kannessa ja sisällössä varsin vahvasti läsnä yksi suomalaisen musiikin suurnimistä, HIM. Kirjassa on kuitenkin kyse paljon muustakin kuin vain HIMin viimeisen kiertueen muistelusta.

Kimmo Aroluoma on maailmanluokan kitarateknikko. Hän on kiertänyt kotimaan lisäksi ympäri maailman suurten ja tunnettujen yhtyeiden kanssa, mm. HIM, The Rasmus ja Amorphis. Hohdokasta kiertue-elämää, luksusta ja bilettämistä? No, ehkä hetkittäin ja uran alussa, mutta todellisuus on kuitenkin raadollisempaa.

Kirjassa Kimmo pohtii kiertue-elämän vaativuutta omasta näkökulmastaan. Kun on aina reissussa, jää kotipesä väistämättä hoitamatta. Kärsijöinä ovat ihmissuhteet, vaimot ja lapset - ja lopulta reissaaja itse. Syyllisyys painaa, mutta kun on hankkinut osaamista ja nimeä omalla työllään, on siitä vaikea luopua. Menestyneiden yhtyeiden kanssa kiertämisestä saa myös palkkaa.

Kirjan vastaanotto on keskittynyt pitkälti HIM yhtyeeseen, ja Ville Valon käytökseen. Tässä mennään kuitenkin vähän vipuun, sillä vaikka Valon musiikin suhteen tinkimätön ja hankalakin luonne tuleekin hyvin esiin, on kirjassa kuitenkin ensisijaisesti kyse Kimmon omasta elämästä ja tilanteiden kokemisesta. Jonkin verran kyllä pohditaan taiteilijapiirien yleistä "hankala nero" ilmiötä, mutta enemmän omakohtaisiin kokemuksiin kiertämisestä.

Tie menestykseen on pitkä ja raskas. Se minkä suuri yleisö näkee - keikat ja lehtiartikkelit - on vain murto-osa kokonaisuutta. Taustalla on vuosien työ, lukuisien ihmisten panos ja lukemattomia pettymyksiä sekä vaikeuksia. Pienestä Suomesta on maailmanvalloitukseen todella pitkä matka, enkä itse ihmettele, että paineet, väsymys ja epävarmuus tulevaisuudesta näkyy myös huonona käytöksenä. Toki se ei tee huonosta käytöksestä sen hyväksyttävämpää, mutta uskon ymmärtäväni hieman kyseistä problematiikkaa. Sitäpaitsi, harvalla nuorella rokkarilla on aiempaa kokemusta vastaavasta myllytyksestä.

Erittäin hyvää luettavaa kaikille musiikista, musabisneksestä tai vaikka vain HIM-yhtyeestä kiinnostuneille. Neljä keikkaa!

Joni Skiftesvik: Perämies Jokelan Kotiinpaluu

On syksy 1948. Perämies Jokela on selvinnyt sodasta miten kuten, seilaamalla eri maiden laivastoissa hanttihommissa. Vihdoin ilmenee mahdollisuus saada pesti Sonja-laivaan, jonka määränpää olisi koti-Suomi.

Skiftesvik kirjoittaa kauniisti. Kieli on rikasta ja sopivassa määrin vanhanaikaisen tuntuista, olematta silti itsetarkoituksellisesti hankalaa luettavaa. Kirjassa esiintyy useita henkilöitä joiden kertomuksia ja kirjeitä saamme lukea, ja näiden tyyli ja kielenkäyttö on uskottavasti kullekin henkilöhahmolle sopivaa, erittäin taitavasti laadittua.

Perämies Jokela on tavallinen, kaikin puolin, niin hyvässä kuin huonossakin mielessä. Ei ehkä tyhmä muttei mikään älypääkään. Hän oikeastaan haluaa vain kotiin. Matka ei kuitenkaan ole helppo, Sonja on vanha röttelö, lasti on epäilyttävä ja kun vielä puolisokea luotsi aiheuttaa hankaluuksia, ei kotiin pääsy ole lainkaan varmaa. Kotona odottaa myös menneisyys ja sodan jälkimainingit, köyhyys ja epäluulo.

Kirjaa on mukava lukea, vaikka jotenkin koko ajan tietää, ettei tässä välttämättä hyvin käy. Kerronta on sujuvaa, tarina on käsinkosketeltavan aidon tuntuinen ja uskottava. Kaikille kirjan ressukoille toivoisi hyvää, vaikka sekin on todennäköisesti turha toive. Sota on helvettiä ja sen kurjuus kestää pitkään sodan päättymisen jälkeenkin. Tätä ei mitenkään erityisesti selitetä tai pengota, mutta sodasta selvinneen maan köyhyys ja ihmisten kova kohtalo käy hyvin ilmi tarinan edetessä.

Mainio kirja, hyvän kirjallisuuden ystäville. Neljä kirvestä.

Val McDermid: 1979

1979 on juurikin kyseiseen vuoteen sijoittuva dekkari, jossa liikutaan journalismin maailmassa. Nuori toimittaja Allie Burns jää miesten varjoon mutta pyrkii päättäväisesti tekemään omaa uraansa omilla avuillaan. 

Burns saa mahdollisuuden kun pääsee suunnitteilla olevan terrori-iskun jäljille. Hän yhdistää voimansa kollegansa kanssa, päättäen paljastaa juonen ja saada näin nimensä kaikkien tietoon. Homma menee kuitenkin pieleen, todellisuus on vaarallisempaa kuin aluksi näytti, ja Allie joutuu vaaraan - tietenkin, eihän tästä muuten olisi kirjaa saanut.

Kirja on sinänsä ihan menevää kerrontaa, mutta tarina on aika tylsä ja henkilöhahmot minuutissa unohdettuja. Mitään omaa tässä ei ole keksitty, ja takasivun luonnehdintaa "sensaatiomainen" rohkenen kyllä hieman kyseenalaistaa - ei ole sensaatiomainen, vaan pikemminkin varsin tavanomainen ja yllätyksetön.

Kolme artikkelia; ei huono muttei hyväkään, ja jo tämän lyhyen tekstin kirjoittamisen aikana ehdin unohtamaan kirjasta suurimman osan.