Teemestarin Kirja oli ilahduttava yllätys, harvinaisen "kirjallinen" kirja! Ehkä vähän erikoisesti löysin tämän scifi-hyllystä mihin en kenties itse olisi teosta laittanut, vaikka jonkinlainen tulevaisuuteen sijoittuva fantasia kyseessä onkin. Mutta viis siitä, hieno kirja!
Ollaan siis tulevaisuudessa, Suomessa, jossa vesi on käynyt vähiin. Miksi, sitä ei kerrota - ehkä kyseessä on ilmastonmuutos, ehkä joku luonnonkatastrofi, ehkä sota. Sillä ei myöskään ole paljoa merkitystä. Diktatuurimainen hallinto säännöstelee vesivaroja rautaisin, väkivaltaisin ottein. Veden kätkeminen on rikos, josta rangaistuksena on kuolema. Teknologia on taantunut, meistä nykyajan ihmisistä puhutaan entisihmisinä.
Kirjan päähahmo Noria on teemestarien sukua, ja ottaa isänsä jälkeen teemestarin arvon ja toimen. Hän toimittaa teeseremonioita, usein korkea-arvoisille merkkihenkilöille. Norian isällä on salaisuus, jonka hän jättää Norialle - ja joka voi paljastuessaan olla hengenvaarallinen.
Aika monet kirjoista joita on viime aikoina tullut luettua, ei ole kirjallisesti mitenkään erityisiä. Dekkarit ja seikkailu-/toimintakirjat ovat yleensä aika pahvisia - henkilöhahmot yksiuloitteisia ja tarinat täysin ennalta-arvattavista, moneen kertaan käytetyistä palikoista kasattuja. Siinä ei sinänsä ole mitään vikaa tai väärää, mutta hienoja kirjallisia ja kerronnallisia kokemuksia on silti kiva välillä saada. Esimerkiksi ainakin itselleni Steinbeckin kirjoissa henkilöhahmot ovat niin paljon enemmän "elossa" kuin juuri missään nykykirjoissa, että niiden lukeminen on aivan toisenlainen kokemus. Toisenlainen elämys.
Emmi Itäranta tarjoileekin varsin ilahduttavan yllätyksen. Kirjan kerronta on hienoa, jotenkin... teeseremonian kaltaista (ehkä - en ole koskaan osallistunut oikeaan teeseremoniaan, mutta voisin kuvitella sen olevan jotain tällaista)., rauhallista, pohdiskelevaa, kuvailevaa. Sellaista kerrontaa, jossa lukijalle jää oma osuus; kaikkea ei anneta valmiina, rivien väleihin jää varjoja ja kysymyksiä. Myös henkilöhahmoissa on jotain syvällisempää, ainakin Noriassa ja tämän isässä - "sivuhahmot" ovat toki vähemmän erityisiä.
Lisäksi tarinan kuljetus ja käänteet ovat poikkeuksellisia. Tällaisessa tarinassa usein jotenkin tietää, miten tarina kulkee, mitä siinä tapahtuu - mutta ei tällä kertaa. Tarina ikään kuin kulkee omaa polkuaan, virtaa omassa uomassaan kuljettaen hahmoja mukanaan, muttei kuitenkaan etene täysin odotettua polkua. Tarinaan olisi ollut erittäin helppo kirjoittaa jokunen peruskuvio, mutta näin ei Itäranta tee.
Ja hyvä niin. Erinomainen, tyylikäs kirja, vahva suositus kaikille hyvien kirjojen ystäville. Viisi teekuppia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti