Pohjaton Nälkä kertoo lihavuudesta ja riippuvuudesta, ylettömyydestä ja tyydyttymättömyydestä. Siitä, kun mikään ei riitä. Meistä kaikista, nykyajasta.
Kirjan minä-hahmo on ylipainoinen, ollut sitä suuren osan elämästään. Ylipaino ei kuitenkaan ole pelkästään liikaa painoa, vaan tietyn pisteen jälkeen siitä tulee elämää hallitseva, kaiken muun alleen peittävä olotila. Kaikki tekeminen kiertyy jotenkin painon ja syömisen ympärille, ja kaikki muukin liittyy siihen; seksi, yleinen pätemättömyyden tunne, masennus, jatkuvat dieetit, ihmisten välttely.
Leith kertoo lihavuuden tuskasta, mutta paljon myös sen perimmäisistä syistä. Siitä, miten meille tuputetaan jatkuvasti suurempia annoksia aina vaan helpommin, ja huonompaa ravintoa. Miten joka puolella annoskoot kasvavat, kalorit lisääntyvät ja liikkuminen vähenee. Miten liikaa syömisestä on tullut samanlainen ongelma kuin huumeista ja alkoholista. Ja toisaalta, miten oikein, sopivasti syömisestäkin on tullut suorittamista johon pystyäkseen on jatkuvasti ylitettävä itsensä.
Kirja on melko rasittavan jankkaava. Toisaalta, kaiken jankkauksen seassa on välillä ihan kiinnostaviakin kohtia, oivalluksia ja hyviä päätelmiä. Jonkinlaisena metakerroksena ehkä kirjan jankkaus näyttäytyy samanlaisena maanisuutena kuin liika syöminen; tiedä sitten onko kyseessä sattuma vai tarkoituksellinen kirjallinen jekku.
Suosittelen tätä kirjaa melko lämpimästi, varsinkin jos olet koskaan pohdiskellut omaa syömistäsi. Voi olla jollekulle jopa avartava kokemus. Kolme hampurilaista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti