Huh huh. Pitäisi varmaankin olla joku sääntö, että yli tuhannen sivun mittaisia kirjoja ei saisi kirjoittaa. Schätzing täräyttää nelinumeroisille sivumäärille niin että rytisee, ja pakko sanoa että kylläpä olisi ollult kustannustoimittajan punakynälle käyttöä. Liian pitkä.
Kyseessä on ekologinen trilleri. Valaat alkavat käyttäytyä aggressiivisesti ihmisiä kohtaan, ja pian perässä seuraavat muutkin merenelävät. Meren pohjasta löytyy myös putkilomatoja, miljoonittain, ahmimassa metaanijäätä. Jään kadottua mannerrinteet romahtavat, tsunamit pääsevät valloilleen ja katastrofit sen kun eskaloituvat hurjemmiksi.
Sopassa on mukana melko perinteinen jengi, tiedemiehiä ja armeijaa. Tietenkin armeijan porukka on pahiksia ja tieteentekijät - pakollisia pettureita lukuunottamatta - hyviksiä. Hirmu paljon mahtuu siis kliseitä näin pitkään kirjaan.
Periaatteessa kirjan tarina on hyvä; kiinnostava ja sopivan omaperäinen. Varsinainen jekku jota en toki tässä paljasta, on ainakin oman lukukokemukseni perusteella ainutkertainen oivallus. Erittäin jees! Mutta mutta… kuinka monta kymmentä sivua jaarittelua ja yhdentekevien henkilöiden taustoittamista voi jaksaa yhdessä kirjassa? Ei ainakaan ihan näin montaa, se on selvää. Henkilöitä on paljon, osa selkeitä statisteja ja pääosan esittäjätkin aika väsyttäviä tyyppejä.
Parhaimmillaan tarina rullaa hyvin. Teksti on helppolukuista, tapahtumia riittää hyvin rytmitettynä ja juonenkäänteet ovat kohtuullisen sujuvia. Sitten seuraa taas melkeinpä tavallisen kirjan mittainen haapuilu ja väsähtänyttä pseudofilosofista jahkailua. Kirja on niin paksu että sen parissa nukahtaminenkin on suorastaan vaarallista: jos pidät kirjaa yläpuolellasi, liiskaudut kuin itikka, ja jos taas alapuolellasi voit todennäköisesti katkaista niskasi kun nojaat tähän tiiliskiveen.
Suosittelen, mutta varauksella - kärsivällisyyttä tarvitaan. Menkööt silti neljä megatsunamia koska tarinan tietyt osat ovat erittäin omaperäisiä ja hyvin keksittyjä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti